Tuontiautojen ja moottoripyörien 3 kk:n siirtoluvat pysyviksi

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 29.12.2005 13.40
Tiedote
Omaan käyttöön maahantuoduille autoille ja moottoripyörille annettavat siirtoluvat muuttuvat pysyvästi kolmen kuukauden mittaisiksi. Luvat myöntää tullilaitos. Kolmen kuukauden aika lasketaan luvan myöntämispäivästä.

Valtioneuvoston asetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2006.

Yksityishenkilön omaan käyttöönsä maahantuomalla ajoneuvolla saa tullin myöntämällä luvalla ajaa enintään kolmen kuukauden ajan veroa maksamatta ja rekisteröimättä ajoneuvoa Suomeen. Edellytyksenä luvalle on kuitenkin mm. se, että ajoneuvon rekisteröintikatsastus aloitetaan kymmenen päivän kuluessa tullin luvan myöntämisestä. Ajoneuvolla täytyy myös olla vakuutus.

Ajoneuvon käyttöä ei siirtoluvan keston ajaksi rajata tiettyyn tarkoitukseen eikä ajoreittiä merkitä rekisteriin. Aikaisemmin siirtolupa myönnettiin korkeintaan seitsemäksi päiväksi ja lupaa haettaessa rekisteriin merkittiin tieto käyttötarkoituksesta ja ajoreitistä.

Pidennettyjä siirtolupia alettiin myöntää väliaikaisesti keväällä 2003. Asetusta on sen jälkeen jatkettu vuosittain. Nyt käytäntö siis muuttuu pysyväksi.

Lisätietoja:

apulaisosastopäällikkö Reino Lampinen, puh. (09) 160 28639
vanhempi hallitussihteeri Maija Audejev, puh. (09) 160 28566