Ansiomitalit työstä moottoriliikenteen hyväksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.5.2013 12.26
Tiedote

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen jakoi 3. toukokuuta 2013 Moottoriliikenteen ansiomitalit viidelle tieliikenteen toimintaa valtakunnallisesti edistäneelle henkilölle.

Ansiomitalin saivat:
Tiedotusjohtaja Riitta Salin, Oy Ford Ab
Liikenneturvallisuusjohtaja Pekka Sulander, Liikennevakuutuskeskus
Kustantaja, toimitusjohtaja Jyrki K. Talvitie, Tietoteos Consultor Oy
Puheenjohtaja Matti Vainio, Linja-autoliitto
Kansanedustaja Anu Vehviläinen, Eduskunta

Mitali on huomionosoitus henkilöille, jotka ovat oman alansa erityisosaajina antaneet vahvan panoksen ja tehneet pitkäjänteistä työtä moottoriliikenteen kehittämisen ja toimivuuden hyväksi.

Mitalin myöntää liikenneministeri Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry:n hallituksen asettaman mitalitoimikunnan esityksen perusteella. Mitaleja on myönnetty vuodesta 1993 lähtien kaiken kaikkiaan 165 kappaletta. Mitalissa on kuvattuna auton ohjauspyörä ja ajajan kädet sekä teksti "Moottoriliikenteen hyväksi".

Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry on kahdeksan tieliikennejärjestön yhteistyöelin. Järjestön jäseniä ovat Autoalan Keskusliitto ry, Autoliitto ry, Autotuojat ry, Linja-autoliitto ry, Suomen Autokoululiitto ry, Suomen Autoteknillinen Liitto ry, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Suomen Taksiliitto ry.

Lisätietoja

Asiamies Timo Koskinen, Moottoriliikenteen Keskusjärjestö, puh. 040 570 9070
Tiedottaja Marjo Jäppinen, liikenne- ja viestintäministeriö, puh. 0295 34 2329