Takaisin

Autojen rekisteröintiin ehdotetaan muutoksia

Autojen rekisteröintiin ehdotetaan muutoksia

Tiedote 20.11.2014 13.54 fi sv

Hallitus esittää, että ajoneuvon rekisteröinnin voisi jatkossa hoitaa muutamaa poikkeuksellista tilannetta lukuun ottamatta kokonaan sähköisesti. Esityksessä ehdotetaan myös tarkennettaviksi säännöksiä siitä, mitä rekisteröintitehtäviä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi voi antaa ulkopuolisille palveluntuottajille ja millä edellytyksillä.

Hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta ja ajoneuvolain muuttamisesta 20. marraskuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. marraskuuta 2015.

Muutos poistaisi velvollisuuden pitää rekisteröintitodistusta autossa kotimaan liikenteessä. Raskaan liikenteen osalta tähän siirryttäisiin vuoden 2017 alusta.

Sähköisen rekisteröinnin lisääntyminen laskisi kansalaisilta perittäviä rekisteröintimaksuja, koska maksut sähköisessä palvelussa ovat henkilökohtaisessa asioinnissa perittäviä maksuja alhaisempia.

Myös Liikenteen turvallisuusvirasto saavuttaisi säästöjä muun muassa siksi, että sähköisten rekisteröintien lisääntymisen vähentäisi rekisteröintitehtäviä hoitaville ulkoisille palveluntuottajille maksettavia korvauksia.

Uusien sähköisten palveluiden käyttöönotto lisäisi aluksi kansalaisten neuvonta- ja tukipalveluiden tarvetta. Trafi järjestäisi neuvonta- ja tukipalveluita jo ennen uusien sähköisten palveluiden käyttöönottoa.

Ulkoisten palveluntuottajien käytön jatkuminen rekisteröintitehtävien hoitamisessa varmistaa, että rekisteröintipalveluita on saatavilla koko maassa. Lakiesitys mahdollistaa lisäksi sen, että rekisteröintitoimintaa voi jatkossa harjoittaa myös yksityiset liikkeenharjoittajat.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Kaisa Männistö. p. 0295 34 2030.