Takaisin

Avustukset lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon haettavana

Avustukset lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon haettavana

Uutinen 25.06.2019 15.17 fi

Pienkone laskeutuu kentälle (Kuva: Santeri Punnala/Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkistanut haettavaksi valtionavustukset Finavia Oyj:n lento-asemaverkoston ulkopuolisten lentoasemien toiminta- ja investointimenoihin vuodelle 2019.

Avustuksiin on käytettävissä enintään 1 miljoonan euron määräraha. Kyseessä on harkinnanvarainen avustus.

Avustus on suunnattu alueellisten lentoasemien ylläpitoon ja kehittämiseen, mikä osaltaan tukee alueellisia yhteyksiä ja alueellista saavutettavuutta. Hakukierroksen painopiste on matkustaja- ja reittiliikenteen edistämisessä.

Hakemukset liitteineen tulee toimittaa liikenne- ja viestintäministeriöön 24.7.2019 kello 16.15 mennessä.

Avustus tuli alun perin haettavaksi maaliskuussa 2019. Hakukierros kuitenkin keskeytettiin, koska ministeriö katsoi, ettei se toimitusministeristön aikana voinut tehdä päätöksiä valtionavustuksista.