Jälkiarviointi: Laajakaistatukiohjelma vaikuttanut positiivisesti verkkojen rakentumiseen harvaan asutuilla alueilla

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.1.2023 11.20
Tiedote
Valokuidun asennusta haja-asutusalueelle. (Kuva: Markus Pentikäinen, Keksi/LVM)
Valokuidun asennusta haja-asutusalueelle. (Kuva: Markus Pentikäinen, Keksi/LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut laajakaistatukiohjelmasta tehdyn jälkiarvioinnin. Arvioinnin mukaan laajakaistatukiohjelmalla on ollut positiivinen vaikutus valokuituverkkojen rakentumiseen Suomen harvaan asutuilla alueilla.

Laajakaistatukiohjelma, joka aiemmin tunnettiin nimellä Nopea laajakaista -hanke, perustettiin edistämään nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamista alueille, joille ei markkinaehtoisesti olisi syntynyt verkkoa. Tukiohjelman kautta myönnettiin valtiontukea nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamiskustannuksiin vuosina 2011-2022.

Nyt julkaistussa jälkiarvioinnissa selvitettiin tukiohjelman tavoitteiden toteutumista hankkeen aikana sekä mahdollisia kehittämistoimenpiteitä. Jälkiarvioinnissa arvioitiin myös tukiohjelman vaikutuksia tapauksiin, joissa tukiohjelman tai sen ohella tehtyjen muiden toimenpiteiden on havaittu aiheuttaneen taloudellisia vaikeuksia osille kunnista tai tuensaajista.

Jälkiarvioinnissa todetaan, että laajakaistatukiohjelma on vaikuttanut positiivisesti valokuituverkkojen rakentumiseen Suomen harvaan asutuilla alueilla. Verkkoa rakentui runsaasti harvaan asutuille alueille, kuten Lappiin ja Pohjois-Karjalaan, minne valokuituyhteyksiä ei olisi markkinaehtoisesti rakentunut. Laajakaistatukiohjelmalla on luotu vaihtoehto mobiiliverkoille, joihin ilman tukiohjelmaa jouduttaisiin lähes poikkeuksetta tuensaaja-alueilla tukeutumaan.

Jälkiarvioinnista käy ilmi, että myös kuntien elinvoimaisuus ja etätyö- ja koulutusmahdollisuudet ovat parantuneet tukiohjelman myötä. Tukiohjelman tavoitteena oli rakentaa nopean laajakaistaliittymän saatavuus 130 000 kiinteistölle. Tämä tavoite saavutettiin rakentuneilla verkoilla.

Tukiohjelmasta tehdyn jälkiarvioinnin on toteuttanut Sitowise Oy.

Laajakaistatuki on osa hallitusohjelmaa

Uusi laajakaistatukiohjelma alkoi vuoden 2021 alusta. Tätä varten säädettiin uusi laki laajakaistarakentamisen tuesta, joka tuli voimaan 1.1.2021. Käynnissä olevan tukiohjelman puitteissa on jaossa EU:n elpymisvälineestä yhteensä 32 miljoonaa euroa vuosille 2022-2023.

Laajakaistatuki on osa hallitusohjelmaa. Sen mukaisesti laajakaistatukiohjelma on suunnattu alueille, joille kaupallista laajakaistaa ei ole tulossa ennen vuotta 2025.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Sofia Lindbäck, p. 0295 342 165, [email protected]