EU:n nettiturvallisuusohjelmalle jatkoa vuoteen 2013

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 9.12.2008 16.11
Tiedote

Euroopan unionin ministerineuvosto hyväksyi 9. joulukuuta uuden Safer Internet -ohjelman vuosiksi 2009-2013. Toimintaohjelma alkaa 1. tammikuuta ja sen budjetti on 55 miljoonaa euroa.

Ohjelman tarkoitus on suojella lapsia yhä monimuotoisemmaksi kehittyvässä verkkomaailmassa ja antaa heille valmiuksia käyttää turvallisesti nettisovelluksia, kuten sosiaalisia verkostoja, blogeja ja pikaviestintää.

Uudesta ohjelmasta annetaan rahoitusta neljään toimenpidekokonaisuuteen.

Ensinnäkin varoja suunnataan hankkeisiin, joissa nuorille, heidän vanhemmilleen ja opettajilleen opetetaan tarpeellisia varotoimia, jotta nämä osaisivat tehdä vastuullisia valintoja netissä.

Toiseksi, perustetaan yhteyspisteverkosto, jotta ihmiset voisivat ilmoittaa - netin kautta tai puhelimitse - havaitsemastaan laittomasta tai haitallisesta sisällöstä ja käyttäytymisestä. Erityisesti tämä koskee lasten seksuaaliseen väärinkäyttöön viittaavaa materiaalia, houkuttelua ja kiusaamista. Houkuttelulla tarkoitetaan tapauksia, joissa joku yrittää ystävystyä lapsen kanssa käyttääkseen häntä seksuaalisesti hyväkseen.

Kolmanneksi, tuetaan alan itsesääntelyaloitteita ja otetaan lapset mukaan luomaan turvallisempaa viestintäympäristöä.

Neljäntenä kokonaisuutena on tuoda yhteen Euroopan tason teknistä, psykologista ja sosiologista asiantuntemusta luomaan tietämyspohjaa verkkoteknologioiden uusista käyttötrendeistä ja niiden vaikutuksista lasten elämään.


Lisätietoja

erityisasiantuntija Aleksandra Partanen, puh. (09) 160 28671 tai 040 505 6124