Takaisin

EU tukee Suomen väylähankkeita 17 miljoonalla eurolla

EU tukee Suomen väylähankkeita 17 miljoonalla eurolla

Tiedote 19.11.2008 14.51 fi sv

Suomi on saanut Euroopan unionilta liikennetukia 17 miljoonaa euroa. Tukea myönnettiin kaikkiaan kolmelle väylähankkeelle.

Tänä vuonna Suomi sai ensimmäistä kertaa tukea elinkaarihankkeelle, kun E18-tien Muurla-Lohja-moottoritieosuudelle myönnettiin 7,79 miljoonaa euroa. Lisäksi Ilmalan ratapihan rakentamiseen osoitettiin 3,9 miljoonaa euroa ja E18-tien suunnitteluun 5,5 miljoonaa euroa.

Tuet ovat ns. TEN-tukia, joita unioni myöntää Euroopan unionin pääliikenneverkon (Trans-European Networks) kehittämiseen.

Yhteensä tukea oli jaossa noin 140 miljoonaa euroa, ja Suomen osuus siitä oli noin 12 prosenttia.


Lisätietoja:

yli-insinööri Risto Murto, puh. (09) 160 28639 tai 040 505 3320
hallitusneuvos Mikael Nyberg, puh. (09) 160 28474 tai 040 837 8794