Hallitus panostaa Itämeren meriturvallisuuden parantamiseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.4.2009 14.36
Tiedote

Itämeren turvallisuutta voitaisiin kehittää osallistumalla aktiivisemmin merenkulun kansainväliseen yhteistyöhön, kehittämällä alusliikenteen valvontaa ja ohjausta sekä parantamalla öljytorjuntavalmiutta. Hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittinen työryhmä päätti 1. huhtikuuta Itämeren meriturvallisuutta parantavan toimenpideohjelman sisällöstä.

Jatkossa merenkulkualan ammattilaisten osaaminen ja inhimilliset tekijät on otettava aikaisempaa paremmin huomioon. Näillä sektoreilla tarvitaan sekä kansainvälisiä että kotimaisia toimenpiteitä. Suomen on muun muassa Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa korostettava sitä, että miehistöjen pätevyysvaatimuksia tehtäessä on otettava huomioon Itämeren alueen erityispiirteet.

Itämeren meripelastusvalmiutta tehostetaan laittamalla kansallisesti voimaan säännökset vaurioituneen aluksen toimintakyvyn ylläpitämisestä. Myös Itämeren alueen meripelastuksesta vastaavien viranomaisten välistä yhteistyötä on lisättävä.

Öljyntorjuntavalmiuden parantamiseksi on lisättävä kansallista viranomaisyhteistyötä sekä edistettävä Itämeren suojeluohjelman HELCOMin suosituksia. Myös öljytorjuntaan tarvittavaan kalustoon on jatkossa panostettava aikaisempaa enemmän.

Itämeren alusliikenteen valvontaa ja ohjausta kehitetään. Työssä on otettava huomioon uusimmat tutkimukset ja menetelmät. Suomenlahden pakollista alusten ilmoittautumisjärjestelmää kehitetään yhdessä Viron ja Venäjän kanssa. Lisäksi Ruotsin kanssa laaditaan suunnitelma Merenkurkun liikenteen reitittämisestä ja ohjauksen kehittämisestä.

Toimenpideohjelmassa korostetaan myös sitä, että Suomen on lisättävä aktiivisuuttaan erityisesti EU:ssa ja IMO:ssa. Myös EU:ssa sovittu kolmas merenkulkupaketti on laitettava täytäntöön tehokkaasti niin, että se parantaa merenkulun turvallisuutta.

Ohjelman toteuttaminen jakautuu usean eri ministeriön vastuulle. Kukin vastuuministeriö ottaa huomioon ohjelman hallinnonalansa toimintaa suunniteltaessa. Ohjelma toteutetaan ensisijaisesti kunkin ministeriön hallinnonalan kehys- ja talousarviorahoituksen puitteissa.

Ohjelma Itämeren meriturvallisuuden parantamiseksi 2009-2014 löytyy pdf-muodossa liikenne- ja viestintäministeriön kotisivuilta osoitteesta www.lvm.fi

Lisätietoja:

ylijohtaja Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260
hallitusneuvos Minna Kivimäki, puh. (09) 160 28013 tai 040 754 9871
merenkulkuneuvos Sirkka-Heleena Nyman, puh. 0400 659 324