Joukkoliikenteelle ja maakuntien lentoliikenteelle tukea lisätalousarviosta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.3.2022 12.35
Tiedote
Lisätalousarvio (Kuva: Valtioneuvosto)
Lisätalousarvio (Kuva: Valtioneuvosto)

Hallitus täydensi vuoden 2022 ensimmäistä lisätalousarvioesitystä 2.3.2022. Lisätalousarviolla vastataan koronavirustilanteesta aiheutuviin suoriin ja välttämättömiin tarpeisiin.

Lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan julkisen henkilöliikenteen palvelujen ostojen ja kehittämisen määrärahojen lisäämistä 30 miljoonalla eurolla. Lisärahoituksella tuettaisiin kaupunkiseutujen ja ELY-keskusten mahdollisuuksia järjestää joukkoliikennettä poikkeusoloissa ja ylläpitää palvelutasoa. Matkustajamäärät joukkoliikenteessä ovat olleet alkuvuonna 2022 merkittävästi koronatilannetta edeltävää tasoa alhaisemmat voimassa olleista rajoituksista johtuen.

Nyt tehdyn päätöksen lisäksi julkisen henkilöliikenteen tukia tarkastellaan toukokuun toisen lisätalousarvion yhteydessä, kuten koronaministeriryhmä tammikuussa linjasi.

Vuonna 2020 eduskunta myönsi joukkoliikenteelle yhteensä 200 miljoonaa euroa lisämäärärahaa ja vuonna 2021 henkilöliikenteen palveluiden ostoihin 22,8 miljoonaa euroa lisämäärärahaa.

- Olemme tukeneet voimakkaasti joukkoliikennettä, jotta koronan vaikutukset jäisivät lyhytaikaisiksi. Liikkumisen yhdenvertaisuus on taattava niin kaupungeissa kuin maaseudulla. ELY-keskusten ostoliikenteellä on varmistettu välttämättömimpiä kulkuyhteyksiä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myöntää tuen suurille ja keskisuurille kaupunkiseuduille valtionavustuksina sekä kiintiöi joukkoliikenteen valtionrahoituksen ELY-keskuksille. ELY-keskukset vastaavat tuesta alueelliselle ja paikalliselle liikenteelle.

Lentoliikennepalvelujen ostoa varten maakuntalentoasemien ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä esitetään julkista tukea 17 miljoonaa euroa. Hallitus sopi tuesta vuoden 2022 ensimmäistä lisätalousarviota koskevassa neuvottelussa. Kyseessä on määräaikainen ja lyhytkestoinen tuki Covid-19-tartuntatautitilanteesta johtuen. Se perustuu aiempaan vuonna 2020 tehtyyn väliaikaiseen ratkaisuun, jolla pyritään yhdessä kaupunkien kanssa palauttamaan markkinaehtoinen lentoliikenne viidelle lentoasemalle.

Tuella rahoitettaisiin niitä lentoliikennepalveluja, jotka on hankittu toukokuusta 2021 alkaen Kajaanin, Kemin, Kokkolan, Joensuun ja Jyväskylän lentoasemien ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä pandemiatilanteesta yli pääsemiseksi. Tuen arvioidaan riittävän lentoliikenteen tukemiseen nykyisen hankintasopimuksen päätyttyä noin yhdeksän kuukauden jakson ajan. Nykyinen hankintasopimus päättyy 14.8.2022.

- Kun koronatilanne ei ole vielä sallinut matkustajamäärien palautumista viiteen maakuntakeskukseen, tarvitaan minimitakuu, jotta yhteydet eivät kokonaan katkea. Kaupungit selvittävät operaattoreiden kanssa samaan aikaan markkinaehtoista liikennettä, joka tarjoaisi kestävästi paremmat ja sujuvammat palvelut ilman katkoksia, toteaa ministeri Harakka.

Päätös kilpailutuksesta tehdään jo nyt, koska kaikkine vaiheineen toteutus kestää vähintään yhdeksän kuukautta. Tuettuihin lentoyhteyksiin tulee arviolta 2-3 kuukauden katkos, mikäli markkinaehtoista palvelua yhteysväleille ei synny elokuussa. Matkustajamäärien kehitys keväällä ratkaisee, millaista kysyntää syksyksi voi ennakoida.

Lisätietoja:

markkinayksikön johtaja Emil Asp, p. 0295 342 498, [email protected]

talous- ja hallintoyksikön johtaja Mikko Nygård, p. 0295 342 547, [email protected]