Kellot talviaikaan ensi sunnuntaina 25. lokakuuta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2020 10.45 | Julkaistu suomeksi 21.10.2020 klo 13.23
Tiedote
Siirrymme talviaikaan 25.10.2020, kuvituskuva (Kuva: LVM)
Siirrymme talviaikaan 25.10.2020, kuvituskuva (Kuva: LVM)

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti taaksepäin ensi sunnuntaina 25. lokakuuta 2020 aamuyöllä klo 4.00.

Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä. Samanaikaisuus on tärkeää muun muassa kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen sunnuntai. Sunnuntain aamuyö on valittu siirtymisen ajankohdaksi siksi, että liikenne on vähäisintä ja kellojen siirtely aiheuttaa silloin vähiten haittaa.

Kesä- ja talviajan käyttö on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa.

Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Muut Pohjoismaat ottivat kesäajan käyttöön jo vuotta aikaisemmin. Suomi siirtyi Euroopan maista viimeisenä pysyvään kesäaikajärjestelyyn.

Euroopan komissio on ehdottanut kesäajasta luopumista

Euroopan komissio on ehdottanut, että kellonajan siirrosta luovuttaisiin EU:ssa yhtenäisesti. Kansallisesti Suomi ei voi päättää kellojen siirtelystä luopumisesta, vaan asiasta on päätettävä EU:ssa.

Euroopan parlamentti äänesti komission ehdotuksesta jo keväällä 2019. Jos direktiivi hyväksytään, se tapahtuu Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston yhteispäätöksin. Tämän jälkeen direktiivi saatetaan kansallisesti voimaan kussakin EU-jäsenvaltiossa.

EU:n neuvosto ei ole vielä käsitellyt ehdotusta, mikä tarkoittaa, että mahdollinen päätös kellonajan siirtelyn lopettamisesta voi tulla voimaan aikaisintaan vuonna 2022. Myös koronaviruksen aiheuttama pandemia on siirtänyt kellojen siirtelyä koskevaa keskustelua.

Suomessa eduskunta päättää lopulta mikä aika valitaan pysyvästi käyttöön, jos kellojen siirtelystä luovutaan EU:ssa. Asiasta säädetään lailla ja päätös tehdään lain säätämisen yhteydessä.

Lisätietoja:

Maria Rautavirta, yksikön johtaja, p. 040 718 5975