Kesäaikaan siirrytään ensi viikonloppuna

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 24.3.2010 13.42
Tiedote

Kesäaika alkaa ensi viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 28. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.00.

Kesä- ja normaaliajan käyttö on yhtenäinen ja pysyvä käytäntö Euroopan unionissa. Kelloja siirretään jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä nollameridiaanin ajan eli kansainvälisen normaaliajan mukaan. Samanaikaisuus on tärkeää erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen sunnuntai.

Normaaliaikaan palataan sunnuntaina 31. lokakuuta, jolloin kellon viisareita käännetään tunti taaksepäin.

Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa vuodesta 1981 lähtien. Tätä ennen kesäaikaa oli kokeiltu vuonna 1942.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Hannu Pennanen, puh. (09) 160 28470 tai 040 551 8332