Takaisin

Laivapolttoaineen rikkipitoisuus vuonna 2015: Puhtaampi polttoaine lisää rahtikustannuksia

Laivapolttoaineen rikkipitoisuus vuonna 2015: Puhtaampi polttoaine lisää rahtikustannuksia

Uutinen 09.04.2009 13.26 fi sv

Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan laivaliikenteen siirtyminen Itämerellä ja Pohjanmerellä nykyisistä raskaista polttoöljyistä puhtaampiin kevyisiin polttoainelaatuihin vuonna 2015 tulee nostamaan laivojen polttoainekuluja tuntuvasti ja siten myös rahtikustannuksia.

Uudet rikkipitoisuusrajat perustuvat Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) päätökseen. Arvioihin polttoaineen hintakehityksestä on kuitenkin suhtauduttava varauksella, sillä hinnanmuodostukseen liittyy suuria epävarmuustekijöitä.

Selvityksen ministeriölle teki Turun yliopiston Merenkulkualan Koulutus- ja Tutkimuskeskus.