Liikenne- ja viestintäministeriö lisäisi kilpailua katsastustoiminnassa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 28.1.2010 13.55
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriössä on meneillään katsastustoiminnan kehittämishanke, jonka tavoitteena on lisätä kilpailua katsastustoiminnassa.

Hankkeessa tuodaan sidosryhmille arvioitavaksi katsastustoimialan tervehdyttämiseen tähtääviä toimenpiteitä ja muutosehdotuksia. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus päivittää katsastajien koulutus- ja ammattitaitovaatimukset vastaamaan nykyaikaa laadun ylläpitämiseksi.

Kehittämishankkeen taustalla on suomalaisen katsastustoimialan keskittynyt rakenne ja korkea hintataso. Toinen hankkeen taustatekijä on EU:n sisämarkkinoille annettu katsastuspalveluja koskeva direktiivi ja EU:n tuomioistuimen Portugalille antama tuomio katsastusalalle pääsyn rajoittamisesta. Suomessa katsastusala vapautettiin asteittain kilpailulle vuodesta 1994 lähtien. Laki ajoneuvojen katsastusluvista on ollut pääosin ennallaan siitä lähtien.

Katsastuslupa laajemmalle joukolle palveluntarjoajia

Hankkeessa selvitetään keinoja katsastusluvan saannin ja toimialalle pääsyn helpottamiseksi. Kansalaiselle uudistusten odotetaan lisäävän katsastuspalvelujen tarjontaa myös taajamien ulkopuolella. Tavoitteena on myös palvelun ja hinnoittelun läpinäkyvyys sekä lisääntyvän tarjonnan myötä mahdollinen hintojen lasku.

Arvioitavana on muun muassa katsastusluvan tiukasta riippumattomuusvaatimuksesta luopuminen, jotta myös autokorjaamot tai vahinkotarkastustoimintaa harjoittavat yritykset voisivat saada katsastusluvan. Tällaisissa tapauksissa lähtökohtana olisi, että luvanhaltijan ajoneuvoihin liittyvä muu toiminta, kuten korjaamotoiminta, olisi järjestettävä katsastustoiminnasta erilleen. Nykyiset esteellisyyssäännökset koskisivat kuitenkin yksittäistä katsastajaa.

Alueellisen saatavuuden parantamiseksi ajoneuvon jälkitarkastusta ei enää olisi tarpeellista sitoa varsinaisen katsastuksen suorittaneeseen katsastustoimipaikkaan. Lisäksi katsastuslupien myöntäminen erikseen kevyelle ja raskaalle kalustolle nähdään etuna haja-asutusalueilla sijaitseville toimijoille. Kuten myös mahdollisuus myöntää erityinen lupa pelkästään raskaan kaluston määräaikaiskatsastuksiin.

Palveluntarjonnan läpinäkyvyyden lisäämiseksi haluttaisiin käyttöön menettely, jossa luvanhaltijan olisi ilmoitettava palveluajat ja katsastusten hinnat Liikenteen turvallisuusviraston julkiseen katsastuspalvelurekisteriin. Viraston olisi puolestaan seurattava katsastuspalvelujen alueellisen tarjonnan ja hintojen kehitystä.

Ammattitaidon vaatimus säilyy

Katsastustoiminnan kehittämishankkeessa on tarkoitus ottaa kantaa myös katsastajilta vaadittavaan koulutukseen ja ammattitaitoon.

Suunnitteilla on, että katsastusalalle soveltuva ammattitutkinto täyttäisi määräaikaiskatsastajalta edellytettävän peruskoulutusvaatimuksen insinööri- ja teknikkokoulutuksen lisäksi. Soveltuvaa erikoisammattitutkintoa edellytettäisiin erityiskatsastusten tekemiseen. Kuten nykyisinkin peruskoulutuksen lisäksi kaikilta katsastajilta edellytettäisiin erityistä lisäkoulutusta ja käytännön harjoittelua.

Myös katsastajien lisäkoulutusluvan antamisen edellytyksiä nähdään tarpeelliseksi täsmentää ja edellyttää muun muassa, että koulutusluvan saajan olisi annettava koulutusta tasapuolisesti kaikille, ei vain omille työntekijöilleen.

Ministeriö jatkaa katsastustoiminnan kehittämishanketta kuulemalla laajasti toimialan eri sidosryhmien edustajia ja aiheeseen kytkeytyviä viranomaisia, koska kysymys on alan rakenteeseen ja katsastustoimijoiden yritystoimintaan selvästi vaikuttavista suunnitelmista.

Tavoitteena on saada luonnos hallituksen esityksestä laajalle lausuntokierrokselle loppukeväästä 2010 ja eduskunnan käsiteltäväksi vielä vuoden 2010 aikana.

Lisätietoja:

Liikenneneuvos Anneli Tanttu, LVM p. (09) 160 28568, 0400 438 543
Liikenneneuvos Kari Saari, LVM p. (09) 160 28557, 050 558 7461
Osaston johtaja Björn Ziessler, Liikenteen turvallisuusvirasto, p. 020 618 5527, 050 501 3443