Liikenneverkkoselvitys julkaistaan ensi viikolla - pohja kunnon keskustelulle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2017 11.06
Uutinen
Liikennettä moottoritiellä (Kuva: Rodeo)
Liikennettä moottoritiellä (Kuva: Rodeo)

Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotus selvitykseksi liikenneverkon kehittämisestä julkaistaan torstaina 19. tammikuuta 2017. Julkistuksen jälkeen ehdotus lähtee laajalle lausuntokierrokselle ja samalla avataan kansalaiskeskustelu Ota kantaa -palvelussa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on ministeri Anne Bernerin johdolla selvittänyt mahdollisen liikenneverkkoyhtiön perustamista. Hallitus päätti käynnistää selvitystyön liikenneverkon kehittämisestä huhtikuussa 2016 julkisen talouden suunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Liikenneverkon kehittämishankkeessa on selvitetty voisiko valtion tie-, rata- ja vesiväyläverkon liikenneverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtion erityistehtäväyhtiö.

Selvityksen taustalla on tarve vastata liikenteen rahoituksen krooniseen riittämättömyyteen, löytää ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseksi sekä luoda edellytyksiä liikenteen digitalisaatiolle ja liikenteen uudenlaisten palvelujen syntymiselle.