Takaisin

Mediainnovaatiokilpailun tuomaristossa monipuolista näkemystä

Mediainnovaatiokilpailun tuomaristossa monipuolista näkemystä

Uutinen 16.02.2015 09.30 fi sv

Liikenne- ja viestintäministeriö avasi tammikuussa Mediainnovaatiokilpailun, jolla halutaan vauhdittaa media-alan siirtymistä digiaikaan. Kilpailun finaalia tulee tuomaroimaan seitsemän asiantuntijaa, jotka edustavat kukin media-alan eri näkökulmia, tutkimuksesta toimitukselliseen työhön ja yritystoimintaan.

Tuomariston puheenjohtajana ja valtiovallan edustajana toimii opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru.

Tuomariston jäseninä ovat professori (ma.) Ari Heinonen Tampereen yliopistosta, asiamies Helene Juhola Viestintäalan tutkimussäätiöstä, toimittaja Elina Lappalainen Talouselämä-lehdestä, tutkija Johannes Koponen Demos Helsingistä, ohjelmapäällikkö Minna Suutari Tekesistä sekä Idean Oy:n perustajiin kuuluva Mikko-Pekka Hanski.

Mediainnovaatiokilpailu haastaa kansalaiset ja yritykset ideoimaan digitaalisen median käyttöön uusia näkökulmia, palveluita tai vaikkapa toimintatapoja.

Kilpailu käydään kahdessa osassa, ensiksi kirjallisesti ja finaalissa tuomariston edessä.

Kaikista kilpailuun jätetyistä töistä esiraati valitsee loppukilpailuun pääsevät finalistit. Tuomariston tehtävänä on arvioida muun muassa finaalitöiden uutuusarvoa, käyttäjälähtöisyyttä, toteuttamiskelpoisuutta ja markkinapotentiaalia.

Kilpailutyöt on jätettävä ilmoittautumislomakkeella viimeistään 22. helmikuuta 2015. Loppukilpailu järjestetään 10. maaliskuuta 2015.

Kilpailun palkintoina on jaossa 220 000 euroa. Palkinnot myönnetään valtionavustuksina, jotka on tarkoitettu muun muassa kilpailutyön jatkokehittämistä varten. Palkinnot ovat suuruudeltaan 5 000 eurosta 50 000 euroon.

Kilpailusta voi käydä Twitter-keskustelua hashtagilla #mediainnovaatio