Takaisin

Mikkeliin uusi paikallisradio

Mikkeliin uusi paikallisradio

Tiedote 18.10.2012 13.24 fi

Valtioneuvosto on 18. lokakuuta myöntänyt Mikkeliin uuden paikallisradioluvan. Luvan sai Mediatakojat Oy, jolla on ennestään radiotoimintaa Satakunnassa (Radio Pori).

Taajuudella 104,2 MHz toimivan aseman toimilupa on voimassa 1.12.2012-31.12.2019.

Mikkelin toimilupaa hakivat myös Järviradio Oy, Kevyt Kanava Oy ja Järvi-Savon Viestintä Oy. Hallitus katsoi, että Mediatakojat Oy pystyy tuottamaan nykyistä radiotarjontaa täydentävää, kuuluvuusalueen väestöä palvelevaa sisältöä. Koska toimilupa on uusi, ei sen profiloitumiselle esimerkiksi tiettyyn musiikkityyliin asetettu vaatimuksia.

Toimiluvassa edellytetään, että ohjelmistoon sisältyy paikallisohjelmia yhteensä yksi tunti jokaisena arkipäivänä klo 6-18 välisenä aikana. Määräys vastaa muita paikallisen radiotoiminnan toimilupia.

Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Jussi Mäkinen, 040 509 9757

(18.10.2012 klo 13.29: Tiedotteeseen korjattu radion taajuudeksi 104,2 MHz)