Takaisin

Nastarenkaita ei syytä kiirehtiä vaihtamaan pois

Nastarenkaita ei syytä kiirehtiä vaihtamaan pois

Tiedote 29.03.2005 10.30 fi

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ JA
LIIKKUVA POLIISI TIEDOTTAVAT


Nastarenkaiden vaihtamisessa kesärenkaisiin ei ole syytä pitää kiirettä tänä keväänä. Sää ja kelit ovat monin paikoin sellaiset, että nastoja tarvitaan vielä.

Lain mukaan nastat pitäisi vaihtaa pois viimeistään viikko toisen pääsiäispäivän jälkeen. Päivämäärä on tänä vuonna 4. huhtikuuta. Renkaiden vaihtamisessa tulee kuitenkin ennen kaikkea toimia ajo-olosuhteiden mukaan.

Poliisi ei puutu nastarenkailla ajamiseen eikä sakota autoilijoita, vaikka säädöksen ajan mukainen vaihtoaika olisi jo ohi. Poliisi muistuttaa, että nastarenkaita kannattaa käyttää niin kauan kuin kuljettaja itse olettaa joutuvansa ajamaan liukkailla teillä.

Erityisesti pohjoiseen matkaavien on turvallisinta ajaa nastoilla, vaikka matka tehtäisiinkin vasta myöhemmin keväällä.

Tänä keväänä huhtikuun alku on renkaiden vaihdolle liian aikainen ajankohta myös monin paikoin Etelä-Suomessa. Esimerkiksi pikkutiet ovat edelleenkin jäisiä varsinkin pakkasöiden jälkeen ja varjopaikoissa.

Renkaista ja niiden käytöstä säädetään asetuksessa ajoneuvojen käytöstä tiellä. Yleissäännön mukaan nastarenkaiden pitokausi alkaa 1. marraskuuta ja päättyy viikko toisen pääsiäispäivän jälkeen. Nastarenkaita saa käyttää muunakin aikana, kun sää tai keli sitä edellyttävät. Nastattomia talvirenkaita tämä sääntö ei koske.

Varsinainen talvirengaspakko alkaa 1. joulukuuta ja kestää helmikuun loppuun saakka. Näiden kolmen talvikuukauden aikana on henkilö- ja pakettiautoissa käytettävä nastoitettuja tai nastattomia talvirenkaita. Talvirengaspakko koskee myös ulkomailla rekisteröityjä henkilö- ja pakettiautoja, kun niillä ajetaan Suomessa.


Lisätietoja

ylikonstaapeli Pertti Mäkeläinen, Liikkuva poliisi, puh. (09) 1344 7360
liikenneneuvos Kari Saari, liikenne- ja viestintäministeriö, puh (09) 160 28557 tai 050 558 7461