Takaisin

Nuorilta omia ideoita liikenneturvallisuuden parantamiseen

Nuorilta omia ideoita liikenneturvallisuuden parantamiseen

Tiedote 17.10.2014 09.20 fi sv

Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hanke käynnistyy. Hankkeen tarkoituksena on löytää konkreettisia keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi ja hyödyntää nuorten omia ideoita liikenneturvallisuustyössä.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko on kutsunut hankkeeseen 13 kummikoulua eri puolilta Suomea: 2 alakoulua, 4 yläkoulua, 3 lukiota ja 4 ammattikoulua. Kummikoulut ovat mukana hankkeessa kevääseen 2016 saakka.

Koulut on valittu siten, että ne edustavat erilaisia liikenneympäristöjä maaseudusta suuriin kaupunkeihin.

Nuorten ajatuksia kuullaan tieliikennelain kokonaisuudistuksessa sekä ajokoulutusuudistuksen valmistelussa. Säädöksiä halutaan kehittää niin, että nuorten liikenneturvallisuustilanne voisi edelleen parantua.

Hanke toteutetaan yhdessä liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenteen turvallisuusviraston Trafin, Liikenneturvan, poliisihallituksen sekä kummikoulujen kanssa. Koulujen edustajat kokoontuvat säännöllisesti kahden lukuvuoden ajan. Ensimmäinen teemapäivä on marraskuun puolivälissä.

Hankkeen taustalla on huoli erityisesti nuorten liikenneturvallisuudesta. Nuoria, 15-20-vuotiaita, kuolee Suomessa liikenteessä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna turvallisimpiin maihin.

Suomen tieliikenteessä kuolee noin 260 ihmistä vuodessa ja loukkaantuneita tilastoidaan noin 7100. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi sijoittuu EU-maiden keskitasoon. Esimerkiksi kaikki muut Pohjoismaat ovat liikenneturvallisuudessa Suomea edellä.

Lisätietoja

erityisavustaja Juuso Rönnholm, 050 574 1504
neuvotteleva virkamies Merja Vahva, 0295 34 2555