Takaisin

Osa analogisen radiotoiminnan ohjelmistolupapäätöksistä siirtyy

Osa analogisen radiotoiminnan ohjelmistolupapäätöksistä siirtyy

Uutinen 01.12.2015 09.13 fi sv

Liikenne- ja viestintäministeriö on jatkanut valtioneuvoston käsittelyyn siirrettyjen analogisen radiotoiminnan ohjelmistolupapäätösten määräaikaa 18. joulukuuta 2015 saakka.

Viestintävirasto julisti kesäkuussa radion ohjelmistotoimilupia haettavaksi ja myönsi 5. marraskuuta 2015 toimiluvat siltä osin kun taajuuksista ei ollut niukkuutta.

Joensuun, Kokkolan, Lappeenrannan, Loviisan, Mikkelin, Pietarsaaren, Raaseporin, Rauman ja Seinäjoen paikkakuntien osalta hakemusten määrä kuitenkin ylitti jaettavissa olevien vapaiden taajuuksien määrän.

Kun hakemusten määrä ylittää jaettavien taajuuksien määrän, siirtyy kyseisten paikkakuntien osalta ohjelmistolupapäätökset valtioneuvostolle.

Liikenne- ja viestintäministeriö pidensi ohjelmistolupien käsittelyn määräaikaa hakuprosessin laajuudesta, kaksivaiheisuudesta ja hakemusten täydentämiseen kuluneesta ajasta johtuen.

Ohjelmistolupajärjestelmän tavoitteena on edistää laadukkaiden ja monipuolisten sisältöjen tarjontaa kattavasti koko maassa.