Suomelle erävoitto merenkulun kasvihuonekaasujen päästökysymyksissä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2012 9.53 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.40
Tiedote

Euroopan komissio ilmoitti 1. lokakuuta 2012, että se antaa ensi vuoden alkupuolella ehdotuksen meriliikenteen pakollisesta polttoaineen kulutuksen seurannasta ja raportoinnista. Polttoaineen seurannalla EU ottaa aikalisän alueellisen päästöjärjestelmän luomisessa.

Seurannalla komissio haluaa kerätä tosiasiallista tietoa polttoaineen kulutuksesta ja parantaa vaikutusmahdollisuuksiaan meriliikenteen kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamista koskevassa keskustelussa.

Alun perin komission oli tarkoitus antaa EU:n alueellista meriliikenteen kasvihuonekaasujen päästöjärjestelmää koskeva lainsäädäntöehdotus vuoden 2012 aikana. Järjestelmää kohtaan esitettyjen epäilysten ja IMO:ssa meneillään olevan työn vuoksi komissio päätyi esittämään polttoaineenkulutuksen seurantaa, ennen laajempien ratkaisujen tekemistä.

Suomi on ylläpitänyt keskustelua alueellisesta tasapainosta

Liikenne- ja viestintäministeriön edustajat ovat vuodesta 2010 lähtien esittäneet komission merenkulun kasvihuonekaasupäästöjä koskevissa kuulemistilaisuuksissa, että maailmanlaajuisessa toiminnassa ensisijainen keino vaikuttaa on löytää maailmanlaajuinen ratkaisu. Kuulemisissa on korostettu, että mahdollista alueellista päästöjärjestelmää harkittaessa on tarkkaan selvitettävä sen vaikutuksia EU:n eri alueisiin. Ministeriön edustajat ovat myös useaan otteeseen tavanneet komission edustajia asiaan vaikuttaakseen.

Komissiolle on lisäksi toimitettu materiaalia muun muassa talvimerenkulkuun liittyen, esimerkiksi jäissä kulkemisesta ja laivojen jäävahvistuksen vaikutuksesta polttoaineen kulutukseen. Tällä on nimenomaan pyritty vaikuttamaan komission päästöjärjestelmää koskevan vaikutusarvioinnin sisältöön, esimerkiksi siten että arvioinnissa otetaan huomioon eri alueiden maantiede ja ilmasto.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Silja Ruokola, p. 0295 34 2367
hallitusneuvos Lolan Eriksson, p. 0295 34 2493