Radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteesta ehdotetaan luovuttavan: Hallituksen esitys lausuntokierrokselle

Tiedote 05.09.2022 10.45 fi sv en

Ihminen säätää radiota. (Kuva: Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt 5.9.2022 lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi sähköisen viestinnän palvelulain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteen poistamista.

Tällä hetkellä voimassa oleva siirtovelvoite velvoittaa kaapelitelevisioverkossa toimivia teleyrityksiä jakamaan Yleisradion televisio- ja radio-ohjelmistot verkossaan. Lisäksi yhteisantennijärjestelmien ylläpitäjiä, kuten taloyhtiöitä, velvoitetaan huolehtimaan Ylen tv- ja radio-ohjelmistojen saatavuudesta järjestelmissään.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteen poistamista sekä teleyritysten että yhteisantennijärjestelmien ylläpitäjien osalta. Radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteesta luopuminen mahdollistaa tehokkaamman verkon käytön ja laadullisesti parempien kaapelilaajakaistayhteyksien tarjoamisen. Esityksessä ei muuteta televisio-ohjelmistojen siirtovelvoitetta.

Kaapeliradion käyttäjämäärä on pieni suhteessa esimerkiksi kaapelitelevision käyttäjämäärään. Vaikka joillekin käyttäjistä siirtymä kaapeliradiosta muihin vastaanottotapoihin voi olla haastava, kaapeliradiolle on olemassa helposti ja edullisesti saatavilla olevia vaihtoehtoisia vastaanottotapoja. Ylen radiokanavia voi kuunnella esimerkiksi maanpäällistä antenniverkkoa hyödyntävällä pöytäradiolla tai nettiradiolla.

Liikenne- ja viestintäministeriön oman arvion mukaan siirtovelvoitteen poistaminen radio-ohjelmistojen osalta ei merkittävästi heikentäisi vaaratiedottamista. Ylen vaaratiedottaminen perustuu monikanavaisuuteen: tällä hetkellä Yle välittää vaaratiedotteita lain mukaisesti radiossa ja vaaratiedotteen antavan viranomaisen päätöksestä myös televisiossa. Lisäksi vaaratiedotteet välitetään 112 Suomi –mobiilisovellukseen.

Myös muita muutostarpeita lakiin selvitetään

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt esiselvityksiä muutamista muista sähköisen viestinnän palvelulain säännösten muutostarpeista. Esimerkiksi määräaikaisten puhelinliittymien tarkastuspalvelun toimivuutta sekä määräaikaisten sopimusten enimmäiskestoa tarkastellaan.

Samalla selvitetään, voisiko television ja radion ohjelmistotoimilupiin puuttua kansallisen turvallisuuden perusteella kansalaisten perusoikeudet huomioiden. Lisäksi esillä on eräitä muita selvitettäviä muutostarpeita, kuten sähköisen viestinnän palvelulain muutoksenhakusäännösten toimivuus.

Mitä seuraavaksi?

Lakiluonnoksen lausuntoaika päättyy 2.10.2022. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä www.lausuntopalvelu.fi tai sähköpostitse osoitteessa kirjaamo.lvm@gov.fi. Lausuntokierroksen jälkeen lain valmistelu jatkuu virkamiestyötä.

Radio-ohjelmistojen siirtovelvoitetta koskevan muutoksen soveltaminen on suunniteltu alkavaksi 1.1.2024.

Lisätietoa:

ylitarkastaja Roosa Patrakka, roosa.patrakka(at)gov.fi, p. +358 295 342 192

yksikön johtaja Aino Sipari, aino.sipari(at)gov.fi, p. +358 295 342 011