Rautatieliikenne liikenneministereiden pohdittavana

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2013 9.47
Uutinen

Rautatiejärjestelmien yhteen toimivuutta EU:ssa halutaan parantaa. Euroopan unionin liikenneministerien on tarkoitus hyväksyä yleisnäkemys tästä ns. neljänteen rautatiepakettiin kuuluvasta direktiiviehdotuksesta.
 
Liikenneministerit kokoontuvat Luxembourgissa 10. kesäkuuta. Suomea kokouksessa edustaa liikenneministeri Merja Kyllönen.
 
Komission ehdotuksessa kansallisilta turvallisuusviranomaisilta siirrettäisiin tiettyjä rautatieliikenteen lupien myöntämiseen liittyviä tehtäviä Euroopan rautatievirasto ERA:lle. Kansalliset viranomaiset edelleen avustaisivat ERA:a näissä tehtävissä. Suomen osalta lupien myöntäminen säilyisi edelleen Trafilla.  Suomi on valmis hyväksymään yleisnäkemyksen asiasta.
 
Komissio on ehdottanut hyötyajoneuvojen liikennekelpoisuutta koskevien  tienvarsitarkastusten vähimmäisharmonisointia. Neuvoston hyväksyttävänä on yleisnäkemys tästä ns. liikennekelpoisuuspakettiin kuuluvasta direktiiviehdotuksesta.
 
Lisäksi komissio informoi lentoliikenteen päästökaupan tilanteesta. Lounaskeskustelun aiheena ministereillä on liikennesektorin vaikutus kasvuun ja työllisyyteen.