Takaisin

Romutuspalkkiorahaa jäljellä - vielä aikaa hakea

Romutuspalkkiorahaa jäljellä - vielä aikaa hakea

Uutinen 16.08.2018 12.43 fi

Vuodelle 2018 myönnetyistä romutuspalkkiorahoista on elokuun puoliväliin mennessä käytetty 82 prosenttia. Palkkiota voi vielä hakea 31. elokuuta 2018 saakka. Romutuspalkkioihin myönnettiin kuluvalle vuodelle 8 miljoonaa euroa.

Uusia vähäpäästöisiä autoja on romutettavien tilalle ostettu noin 6200 kappaletta. Näistä noin 4 prosenttia on kaasuautoja, ja noin 1,5 prosenttia ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja. Hankittu vähäpäästöinen auto on yleisimmin pienehkö ja bensiinikäyttöinen.

Romutuspalkkion saamisen edellytyksenä on, että romutettavaksi tuotava auto on otettu käyttöön vuonna 2007 tai aikaisemmin ja se ollut liikennekäytössä vuoden 2017 aikana sekä romutushetkellä. Romutuspalkkion käyttäjän on pitänyt myös olla auton omistajana tai haltijana romutusta edeltävät 12 kuukautta. Palkkio myönnetään vain yksityishenkilölle.

Autojen maahantuojat hoitavat romutuspalkkion hakemisen Trafilta. Trafi lähettää virallisen päätöksen tuen myöntämisestä asiakkaalle, mutta itse tuen haku ja hyödyntäminen hoituu uuden auton hankinnan yhteydessä.

Täyssähköautojen hankintatuesta käytetty 4 prosenttia

Täyssähköautojen hankintatuki on voimassa vuosina 2018-2021. Vuodelle 2018 määrärahaa on myönnetty 6 miljoonaa euroa. Määrärahasta on elokuun puoliväliin mennessä käytetty 4 prosenttia. Sähköautojen hankintatuki koskee ainoastaan täyssähköautoja ja sitä ei voi saada päällekkäin romutuspalkkion kanssa. Hankintatuki myönnetään auton myyntihinnan tai vuokran alennuksena.

Hankintatukea voidaan myöntää yksityiselle henkilölle joka ostaa tai pitkäaikaisvuokraa vähintään kolmeksi vuodeksi uuden täyssähköauton.