Väylämaksuihin kaavaillaan alennusta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2014 13.49
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut muutosehdotuksen väylämaksulakiin. Ehdotuksen mukaan väylämaksun yksikköhintoja alennettaisiin lastialusten parhaita jääluokkia painottaen. Jäänmurtajat vapautettaisiin kokonaan väylämaksun maksamisesta valtion vesiväyläverkolla. Lisäksi täsmennettäisiin Saimaan sisävesiliikenteen säätelyä.

Kaikkien alustyyppien suurten alusten enimmäismaksut puolitettaisiin. Alustyypeittäin tarkasteltuna alennuksen taloudellinen merkitys jakautuisi suhteellisesti voimakkaammin lastialuksille kuin matkustaja-aluksille. Lakimuutos olisi väliaikainen ja se olisi voimassa vuosina 2015-2017.

Ministeriö ehdottaa myös, että rataveroa ei kerättäisi tavaraliikenteessä vuosina 2015-2017. Väylämaksulain ja rataverolain väliaikaisilla muutoksilla otetaan huomioon vuonna 2015 voimaantulevan rikkidirektiivin ulkomaankaupalle aiheuttamat kustannukset.

Jäänmurtajat vapautettaisiin ehdotuksen mukaan kokonaan väylämaksun maksamisesta valtion vesiväyläverkolla. Jäänmurtajilta kerättävä väylämaksu on valtiontaloudelliselta merkitykseltään vähäinen.

Luonnos hallituksen esitykseksi väylämaksulain muuttamisesta ja rataverolain väliaikaisesta muuttamisesta on lausuntokierroksella 31. heinäkuuta asti. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa valtion talousarvioesityksen yhteydessä syyskuussa 2014.


Lisätietoja:
liikenneneuvos Tuomo Suvanto, p. 0295 34 2403
ylitarkastaja Olessia Manner, p. 0295 34 2887