Seinäjoki-Oulu -ratayhteyden rahoitusratkaisu

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 20.8.2010 10.50
Tiedote

Seinäjoki-Oulu-ratayhteyden rakentamiseen tarvittavasta 40 miljoonan euron määrärahan turvaamisesta ensi vuodeksi päätettiin eilen hallituksen budjettiriihessä.

Rahoitus toteutetaan jo esitetyn 5 miljoonan euron lisäksi osoittamalla hankkeelle lisärahoitusta 18 miljoonaa euroa ja kohdentamalla uudelleen muista liikennehankkeista säästyviä määrärahoja 17 miljoonalla eurolla.

Liikennehankkeista tehdyt säästöt kohdennettiin seuraavista käynnissä olevista ja alkavista kehittämishankkeista:

- VT 6 Lappeenranta-Imatra (2 miljoonaa euroa), valmis liikenteelle 2012

- VT 5 Päiväranta-Vuorela (2 miljoonaa euroa), valmis liikenteelle 2014

- Ilmalan ratapiha (1 miljoonaa euroa), valmis liikenteelle 2011

- Keski-Pasilan palvelutason parantaminen (3 miljoonaa euroa), valmis liikenteelle 2010

- Kehärata (7 miljoonaa euroa), valmis liikenteelle 2014

- E18 Haminan ohikulkutie (2 miljoonaa euroa), valmis liikenteelle 2015

Lähtökohtana säästöjen kohdentamisessa on, ettei yhdenkään uuden kehittämishankkeen aloittamista lykätä eikä säästöillä ole vaikutusta hankkeiden toteuttamiseen tai niiden valmistumisajankohtaan. Hankkeille myönnetyt valtuudet eivät muutu.

Uudelleen kohdistaminen on ollut mahdollista pääasiassa hankkeiden tehokkaan toteuttamisen ja edullisten urakkatarjousten vuoksi. Merkittävin syy edullisiin urakkatarjouksiin on ollut jo tehtyjen kilpailuttamisten ajoittuminen suotuisaan suhdannetilanteeseen.


Lisätietoja:

Liikennevirasto, pääjohtaja Juhani Tervala, puh. 050 552 7260
Liikenne- ja viestintäministeriö, ylijohtaja Minna Kivimäki, puh. 040 754 9871