Takaisin

Selvitysmies esittää henkilöliikenteen kehittämiseen isoa remonttia

Selvitysmies esittää henkilöliikenteen kehittämiseen isoa remonttia

Uutinen 10.04.2013 09.29 fi sv

Liikenne- ja viestintäministeriön asettama selvitysmies Juhani Paajanen on selvittänyt joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämistä. Paajanen luovutti raporttinsa liikenneministeri Merja Kyllöselle 10. huhtikuuta.

Selvitysmies toteaa, että perinteistä joukkoliikennettä ja muuta tuettua henkilöliikennettä tulee tarkastella laajempana henkilölogistiikan järjestelmänä niin suunnittelussa, rahoituksessa kuin käytännön palvelujen tuottamisessa.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on selvittänyt joukkoliikenteen julkisen rahoituksen kehittämistä.

- Tulemme tarkastelemaan selvitysmies Paajasen ja rahoitustyöryhmän ehdotuksia kokonaisuutena. Selvitykset osoittavat, että ilman rakenteellisia uudistuksia ei joukkoliikenteen tavoitteita saavuteta. Hallituksen kehysriihessä linjaamaan julkisesti rahoitettujen henkilökuljetusten uudistustyöhön on ryhdyttävä kiireellisesti, toteaa ministeri Kyllönen.