Takaisin

Siviili-ilmailun turvakomitea suosittaa nestekiellon päättämistä

Siviili-ilmailun turvakomitea suosittaa nestekiellon päättämistä

Tiedote 09.12.2009 11.28 fi sv

Lentoturvallisuuden asiantuntijoista koostuva siviili-ilmailun turvakomitea on hyväksynyt komission ehdotuksen, jonka mukaan lentoliikenteen nestekiellosta siirrytään nesteiden turvatarkastamiseen EU-alueella. Tarkoitus on, että kielto päättyisi viimeistään 29. huhtikuuta 2013.

Voimaan tullakseen ehdotus vaatii vielä EU:n ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin hyväksynnän. Nesteiden kuljettamisen salliminen vaatii siirtymäajan, jonka aikana kaikilla EU:n lentoasemilla saadaan käyttöön riittävät turvatarkastusmenetelmät.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen kertoi nestekiellosta luopumisesta 9. joulukuuta pidetyssä EU-asioiden ministerivaliokunnassa.

Rajoitusten purkamisen on suunniteltu alkavan EU:n ulkopuolelta tulevista jatkolennoista. Näillä lennoilla EU-alueelle saapuvat voisivat kuljettaa käsimatkatavarassa sellaisia nesteitä, jotka on hankittu EU:n ulkopuolella sijaitsevalta lentoasemalta tai muun kuin EU-lentoyhtiön lennolla. Nesteiden tulisi olla pakattuna annettujen turvavalvontaohjeiden mukaisesti. Komission ehdotuksen mukaan näillä lennoilla rajoitukset päättyisivät viimeistään 29. huhtikuuta 2011.

Lisätietoja: tarkastaja Hannu Laurikainen, puh. 09 160 28457, hallitusneuvos Jaana Heikkinen 09 160 28628, ylitarkastaja Arja Pulliainen, Ilmailuhallinto, puh. 040 751 6707