Valtioneuvosto päivittää asetusta aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 10.11.2022 13.40
Tiedote
Vene ja rahtialus Vuosaaren edustalla. (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi / LVM)
Vene ja rahtialus Vuosaaren edustalla. (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi / LVM)

Valtioneuvosto esittää muutettavaksi asetusta aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä 10.11.2022. Asetuksella päivitettäisiin merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusta koskevan uuden direktiivin numero sekä tehtäisiin muutamia teknisiä ja selkeyttäviä muutoksia. Uusi asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2023.

Asetusmuutoksen myötä vuokraveneen kuljettajankirjan myöntämisen edellytyksiä yhdenmukaistettaisiin muun sääntelyn kanssa. Jatkossa vuokraveneen kuljettajankirjan myöntämiseksi riittäisi ajokorttilainsäädännön mukainen ryhmän 1 ajoterveysvaatimusten täyttämisen osoittaminen.

Merenkulun ammattipätevyyksiä koskeva lainsäädäntö perustuu pääosin kansainväliseen, erityisesti kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (International Maritime Organization, IMO) hyväksyttyyn sääntelyyn sekä EU:n lainsäädäntöön.

Mitä seuraavaksi?

Asetus tulee voiman 1.1.2023.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Katja Peltola, katja.peltola(at)gov.fi, p. 050 530 2175

yksikön johtaja Pyry Takala, pyry.takala(at)gov.fi, p. 050 911 7627