Suomen Erillisverkot Oy:lle uusi hallitus

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2004 0.00
Tiedote
Suomen Erillisverkot Oy:lle on valittu uusi hallitus. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela. Muut jäsenet uudessa hallituksessa ovat Matti Ahola, Jukka Alho, Timo Kaisanlahti, Aulis Salin ja Ritva Viljanen.
Uudesta kokoonpanosta tehtiin päätös ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Ylimääräisessä kokouksessa päätettiin myös osakepääoman korottamisesta, joka toteutettiin sijoittamalla yhtiöön valtion viranomaisverkko VIRVE. Lisäksi yhtiökokouksessa päätettiin nykyistä omistusrakennetta paremmin vastaavasta yhtiöjärjestyksestä.

Suomen Erillisverkot Oy ostettiin joulukuussa kokonaisuudessaan valtion omistukseen. Se on viranomaisten käytössä olevien, yhteiskunnan turvallisuuden varmistamiseen liittyvien tietoliikenneverkkojen operaattori.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Esko Pyykkönen, puh. (09) 160 28624