Takaisin

Taajuushuutokauppaa valmistellaan asetusmuutoksin

Taajuushuutokauppaa valmistellaan asetusmuutoksin

Uutinen 05.07.2018 13.39 fi

Valtioneuvosto on antanut kaksi asetusta, joilla valmistellaan syksyllä 2018 järjestettävää ensimmäisten 5G-taajuuksien huutokauppaa.

Viestintävirasto järjestää syksyllä huutokaupan niin sanotulla 3,5 gigahertsin taajuusalueella (3410-3800 MHz). Taajuusalue on käytettävissä Manner-Suomessa valtakunnallisesti langattoman laajakaistan käyttöön vuoden 2019 alusta alkaen.

Radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta annettua asetusta päivitetään siten, että huutokaupattavat taajuudet ilmenevät siitä tarkemmalla tasolla. Lisäksi asetusta ajantasaistetaan televisioverkkoja, kognitiivisia radioverkkoja ja analogisia radioverkkoja koskevien säännösten osalta.

Huutokaupattavalle taajuusalueelle säädetään myös samanlaiset tutkimus-, tuotekehitys- ja opetuskäyttöä koskevat maantieteelliset käyttörajoitteet kuin muille tällaisia käyttörajoitteita sisältäville taajuusalueille. Lisäksi käyttörajoitealueiden koordinaatit päivitetään julkisen hallinnon suosituksen ja yleisesti käytetyn koordinaattijärjestelmän mukaisiksi.

Maantieteellisiä käyttörajoitteita tullaan tarkastelemaan lähitulevaisuudessa uudelleen teleyritysten kaupallisia intressejä sekä verkko- ja laitevalmistajien ja muiden testaus- ja tutkimustoimintaa harjoittavien toimijoiden intressejä yhteen sovittaen.

Huutokaupasta annettavalla asetuksella säädetään huutokaupalla myönnettävien taajuuksien määrästä, yritystä kohden myönnettävien taajuuksien enimmäismäärästä, käytettävästä huutokauppamallista, taajuuksien lähtöhinnasta, huutokaupan osallistumismaksun määrästä ja toimilupamaksun maksuaikataulusta.

Valtioneuvosto julkaisee huutokaupan hakuilmoituksen lähiaikoina. Suomessa taajuuksia on huutokaupattu aikaisemmin vuosina 2009, 2013 ja 2016.

Lisätietoja:

viestintäneuvos Sini Wirén 040 507 0916