Tavarankuljetusyritysten lupaehtoihin tiukennuksia harmaan talouden estämiseksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.2013 13.38
Tiedote

Tavaraliikennelakiin on tulossa muutoksia, joilla halutaan estää kuljetusalan harmaata taloutta. Uudistettu laki selkeyttää liikennelupapakkoa ja tasapuolistaa kilpailun edellytyksiä. Tarkoitus on, että valvontaviranomaisilla olisi aikaisempaa paremmat mahdollisuudet kuljetusalan harmaan talouden kitkemiseen.

Hallitus esitti lain vahvistamista 11. huhtikuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 25. huhtikuuta.

Lakimuutos laajentaa ammattimaisen kuljetusten tilaajan vastuuta niin, että kuljetussopimusta ei saa tehdä, ennen kuin tilaaja on varmistanut, että kuljetuksen suorittaja on rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi. Lisäksi on varmistettava, että kuljetuksen suorittaja täyttää laissa säädetyt velvoitteet työnantajana eli esimerkiksi maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Kuljetuksen tilaajan selvitysvelvollisuus koskee yli 500 euron arvoisia kuljetussopimuksia. Selvitysvelvollisuus kohdistuu myös kabotaasikuljetuksiin.

Liikennelupaehtoja kiristetään vastaavasti niin, että lupa voidaan peruuttaa, jos luvanhaltija on olennaisesti laiminlyönyt työehtosopimuksen mukaisen palkan maksamisen tai muiden lakiin perustuvien työsuhde-etuuksien suorittamisen.

Liikennelupavaatimus ulotetaan koskemaan liikennetraktoreiden lisäksi kaikkia traktoreita, joita käytetään kuljetuselinkeinossa. Maa- ja metsätalouden kuljetuksiin tai esimerkiksi lumenpoistourakoihin traktorilla lupaa ei edelleenkään vaadita. Myös maarakennusurakoissa ja muissa vastaavissa urakoissa liikennelupavaatimus vähän muuttuu, uusien lupien tarve on kuitenkin vähäinen.

Lisäksi ketjukonkurssien estämiseksi vaaditaan jatkossa luvanhaltijalta ja myös kuljetusyrityksen osaomistajilta, ettei heillä ole konkurssia edeltäneen vuoden ajalta. Rikkomusten ja laiminlyöntien suunnitelmallisuus otetaan erityisesti huomioon luvan peruuttamista harkittaessa.

Liikennelupaviranomaisten tiedonsaantimahdollisuuksia viranomaisrekistereistä parannetaan. Lisäksi liikennelupaviranomaisten on vuosittain tarkastettava kaikilta liikenneluvan haltijoilta, että sen erikseen valvonnan kohteeksi päättämä liikenneluvan ehto on vielä voimassa.

Lain on tarkoitus tulla voimaan 25.4.2013, traktorien ja urakoiden uusien liikennelupavaatimusten osalta kuitenkin 1.7.2014.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Jorma Hörkkö, p. 0295 34 2503, 050 561 2488