Ulkomaalaisten kuljetusyrittäjien tilapäiseen Suomessa työskentelyyn tiukennuksia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 6.8.2009 13.33 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 11.55
Tiedote

EU-maan kuljetusyrittäjä saa jatkossa harjoittaa Suomessa rahtiliikennettä viikon ajan ajoneuvon saapumisesta Suomeen.

Hallitus esitti lain vahvistamista 6. elokuuta ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lakimuutos 7. elokuuta.

Elokuun 14. päivänä voimaan tulevalla lainmuutoksella pannaan ennakolta voimaan EU:ssa päätetty tieliikenteen säädöspakettiin sisältyvä kabotaasirajoitus.

Jatkossa toisesta EU- tai ETA-valtiosta tulleen kuljetusyrityksen autolla voidaan suorittaa enintään kolme kuljetusta viikon sisällä näistä maista Suomeen päättyneen kuljetuksen yhteydessä. Viikko lasketaan siitä päivästä, jolloin Suomeen tuotu kansainvälinen kuorma purettiin.

Kuljetukseksi lasketaan jokainen kuorman purku. Esimerkiksi, jos lasti otetaan satamasta ja puretaan kolmeen paikkaan, on lain mukaan tapahtunut kolme kuljetusta. Jokaisesta kuljetuksesta on oltava mukana luotettava todiste. Jos se puuttuu, kuljetus voidaan keskeyttää. Todisteesta annetaan yksityiskohtaisemmat määräykset asetuksella syksyllä.

Tällä hetkellä EU-maiden kuljetusyrittäjien kabotaasia eli kuljetusammatin harjoittamista toisessa jäsenmaassa ei ole ajallisesti Suomessa rajattu. Voimassa oleva lainsäädäntö on vaikeuttanut kuljetusmarkkinoiden toimintaa ja kabotaasin valvontaa.

Selkeän aikarajan uskotaan parantavan harmaan talouden valvontaa ja ennakolta ehkäisevän pimeiden kuljetusmarkkinoiden syntymisestä.

Vuonna 2007 kabotaasin osuus oli Suomessa tapahtuvista maantiekuljetuksista 0,04 prosenttia. Tällä hetkellä ei ole tarkkaa tietoa kabotaasikuljetusten määrästä, mutta eri viranomaisten valvontatietojen perusteella on perusteltua arvioida, että kabotaasin määrä on kasvanut.

Koko EU:ssa tulee voimaan vastaava säädös ensi vuoden keväällä. Sen lopullinen voimaantulon ajankohta määräytyy säännöksen julkaisemisesta, joka on todennäköisesti vuoden lopulla. Suomen oma säännös olisi voimassa siihen saakka.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Silja Ruokola, puh. (09) 160 28367