Uusi maantielaki sujuvoittaisi tiehankkeiden toteuttamista

Yleisiä teitä koskeva lainsäädäntö uudistetaan. Ehdotettu uusi maantielaki olisi yleisiä teitä koskevaa lainsäädäntöä tiiviimpi ja se kattaisi tien koko elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen, kunnossapidon ja lakkauttamisen. Laki velvoittaisi ottamaan aiempaa paremmin huomioon myös ympäristönäkökohdat ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet.

Hallitus päätti maantielakiesityksen sisällöstä 26. helmikuuta. Esityksen eduskunnalle antaa Tasavallan presidentti.

Esityksessä yleisistä teistä tulisi maanteitä, joiden tienpitäjänä olisi aina valtio ja joiden käyttö olisi edelleen maksutonta. Ylläpidosta vastaisi valtion viranomaisena Tiehallinto. Maantiet jaettaisiin liikenteellisen merkityksensä perusteella valtateihin, kantateihin, seututeihin ja yhdysteihin. Osa maanteistä määrättäisiin valtakunnallisesti merkittäviksi runkoteiksi.

Maantielain lähtökohtana on olemassa olevien teiden kunnostus ja korjaus. Uusi maantie tehdään, jos liikenteen tai maankäytön vaatimuksiin ei pystytä vastaamaan parantamalla olemassa olevaa tietä tai kehittämällä muulla tavalla liikennejärjestelmää.

Teiden suunnittelun olisi oltava avointa ja suunnitteluratkaisujen helppotajuisia. Maanomistajilla ja muilla asianosaisilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa tiesuunnitelmiin jo varhaisessa vaiheessa, mutta suunnitteluun käytetty aika ei saisi venyä kohtuuttoman pitkäksi. Kansalaisjärjestöjen oikeutta valittaa suunnitelmista lisättäisiin.

Lailla haluttaisiin estää tärkeiden hankkeiden tarpeeton viivästyminen. Jos tiesuunnitelmaa pidetään yhteiskunnallisesti merkittävänä, siitä tehdyt valitukset tulisi lakiehdotuksen mukaan käsitellä hallinto-oikeuksissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiireellisinä. Tällaisiksi hankkeiksi katsottaisiin ainakin liikenne- ja viestintäministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa ehdotetut kehittämisinvestoinnit, jotka nimetään erikseen valtion budjetissa tai jotka mainitaan muuten talousarviossa erikseen.

Lakiesityksessä maantieverkko pysyisi nykyisen laajuisena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei valtion ylläpitämiä teitä siirrettäisi yksityisten ylläpidettäväksi eikä yksityisiltä valtiolle enempää kuin nykyisin vuosittain tapahtuu.

Maantien rakentamisessa olisi muistettava erityisesti kevyen liikenteen liikenneturvallisuus. Joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä tulee myös parantaa.

Ympäristönäkökohdat otettaisiin tienpidossa ja teiden rakentamisessa entistä enemmän huomioon. Uuden tien vaikutukset on selvitettävä. Uusiutumattomia luonnonvaroja kuten luonnonsoraa käytetään säästeliäästi ja sille etsitään korvaavia materiaaleja. Suolan käyttöä vähennetään silloin, kun se on liikenneturvallisuuden kannalta mahdollista.

Tien lakkauttamisesta esitetään lakiin uusia säännöksiä. Lakkauttamisesta tulisi laatia tiesuunnitelma, joka asetettaisiin yleisesti nähtäville ja jota vastaan voisi tehdä muistutuksia.

Tienpitäjälle ehdotetaan nykyisen tieoikeuden tilalle omistusoikeutta tiealueisiin asemakaavan ulkopuolisilla alueilla. Tämä selkeyttäisi kiinteistöjärjestelmää. Maanomistajan kannalta tieoikeudella ja tienpitäjän omistusoikeudella ei ole käytännössä eroa.