Väsyneenä kannattaa valita joukkoliikenne

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 21.3.2005 8.34
Tiedote
Unen puute lisää onnettomuusriskiä liikenteessä. Väsymys vaikuttaa ajamiseen kuten alkoholi. Väsyneenä kannattaa välttää ajamista ja valita oman auton sijaan juna tai linja-auto. Silloin ammattikuljettaja huolehtii ajamisesta.

Liian vähän nukkunut on kuin humalassa

Univelka on vaarallinen seuralainen liikenteessä. Pitkän yhtämittaisen valvomisen vaikutus on verrattavissa humalatilaan. Haagan Neurologisen Tutkimuskeskuksen mukaan 19 tunnin yhtämittainen valvominen vastaa 0,5-0,6 promillen humalatilaa. Mikäli ihminen nukkuu viikon ajan jatkuvasti liian vähän siten, että univaje on kaksi tuntia vuorokaudessa, on seuraus sama.

Riski nukahtamiseen on etenkin
iltapäivällä vapaa-ajan matkalla

Liian vähän tai huonosti nukkunut kuljettaja tuntee yleensä olevansa väsynyt ja alavireinen. Kun unen puute on kertynyt pitemmän jakson aikana, saattaa silmien lurpahtelu tulla yllätyksenä vaikkapa keskellä päivää.

Nukahtamisonnettomuuksista yli 40 % tapahtuu iltapäivällä klo 14-15. Aamuyöllä onnettomuuksista sattuu 32 %, eniten klo 4-5 maissa. Nukahtaneista melkein 60 % oli ollut vapaa-ajan matkalla.

Väsymykseen ja vireystilan laskuun voivat syynä olla mm. alkoholin ja lääkeaineiden käyttö tai yksinkertaisesti vain valvominen. Myös epäsäännöllisiin työaikoihin liittyvät vuorokausirytmin muutokset ja -vaihtelut saattavat aiheuttaa väsymystä ja tilapäistä vireystilan laskua.

Väsynyt kuljettaja on vaaraksi muille

Väsyneenä unen rajamailla ajaminen ei ole pelkästään henkilökohtainen asia. Liikenteessä on aina kysymys myös muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta. Nukahtamisonnettomuuksissa auto ajautuu tyypillisesti vastaantulijoiden kaistalle. Unta vastaan taisteleva kuljettaja on liikenteessä aina turvallisuusriski muille tienkäyttäjille.


Joukkoliikenne järkevä vaihtoehto

Joukkoliikenne on järkevä vaihtoehto silloin, kun ajamaan lähteminen olisi väsymyksen takia arveluttavaa. Ammattikuljettajan kyydissä on mahdollista myös levätä ja nukkua. Junan ja bussin yhdistelmällä pääsee perille pienemmillekin paikkakunnille. Myös taksi on varteenotettava vaihtoehto matkalle, tai se voi olla osa matkaketjua.



Lisätietoja

www.vr.fi
www.matkahuolto.fi
www.expressbus.com
www.taksiliitto.fi
www.matka.fi

Pääkaupunkiseudulla:
www.ytv.fi
www.hkl.fi

Tampereella:
www.tampere.fi/tkl

Turussa:
www.bussit.turku.fi

Oulussa:
www.koskilinjat.fi

Joukkoliikenteen kampanjasta:
tiedottaja Eine Rossi, liikenne- ja viestintäministeriö
puh. (09) 160 28331