Vesiväylien ylläpito ja liiketoiminta Meritaito Holding Oy:lle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2009 9.45 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 11.55
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö siirtää Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan ja Varustamoliikelaitoksen väyläpalveluliiketoiminnan omaisuuden ja liiketoiminnan vuoden alussa aloittavalle valtion yhtiölle. Liikenneministeri Anu Vehviläinen allekirjoitti luovutusasiakirjan 22. joulukuuta 2009.

Valtioneuvosto oikeutti 10. joulukuuta 2009 ministeriön luovuttamaan valtion puolesta Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan ja Varustamoliikelaitoksen väyläpalveluliiketoiminnan hallinnassa olevan omaisuuden, immateriaaliset oikeudet ja liiketoiminnan Meritaito Holding Oy:lle sekä allekirjoittamaan luovutusta koskevan luovutuskirjan.

Luovutettava kokonaisuus on arvoltaan noin 14,8 miljoonaa euroa apporttiehdoin. Ministeriö merkitsi edellä mainittua omaisuutta vastaan valtion puolesta Meritaito Holding Oy:n osakkeita osakepääoman korotuksen yhteydessä (3 415 500 euroa).

Joulukuun alussa perustettu Meritaito Holding Oy on perustamisvaiheen yhtiö. Yhtiö jatkaa 1.1.2010 alkaen Meritaito Oy nimisenä valtion osakeyhtiönä. Yhtiön toimialana on vesiväylien hoito, kanavien käyttö ja kunnossapito, ympäristövahinkojen ehkäisemiseen ja torjuntaan liittyvät tehtävät, vesirakentaminen, suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut, merenmittaus sekä muut vesiväyliin ja vesirakentamiseen liittyvät tehtävät. Yhtiö voi harjoittaa toimintaa Suomessa ja ulkomailla.

Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan palveluksessa olevat noin 280 henkilöä ja Varustamoliikelaitoksen väyläpalveluliiketoiminnan palveluksessa olevat noin 30 henkilöä siirtyvät Meritaito Oy:n palvelukseen 1.1.2010. Yhtiö ottaa siirtyvälle henkilöstölle lisäeläkevastuuvakuutuksen.

Yhtiön aloittava tase on noin 24,1 miljoonaa euroa, josta omaa pääomaa on 14,8 miljoonaa euroa. Yhtiön omavaraisuusaste tulee olemaan noin 45 prosenttia.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Kari Jääskeläinen, puh. 044 058 1030
Liiketoimintayksikön päällikkö Mika Mäkilä, puh. (09) 160 28475, 040 595 6068
Projektipäällikkö Hannu Hautakangas, puh. (09) 160 28308, 040 773 3405