Takaisin

Viestintäministeri Lindén Oulun lastenelokuvien festivaalin seminaarissa

Viestintäministeri Lindén Oulun lastenelokuvien festivaalin seminaarissa

Viestintäministeri Suvi Lindén
Oulun lastenelokuvien festivaalin seminaari
22.11.2007


On ilo olla avaamassa tätä seminaaria, jonka aihe pysyy ajankohtaisena vuodesta toiseen. Tai ehkä on parempi sanoa, että aiheen ajankohtaisuus voimistuu vuosi vuodelta. Jokainen vanhempi, kasvattaja ja lasten kanssa työskentelevä joutuu pohtimaan televisio-ohjelmien suhdetta lapsiin. Kaikki me joudumme painiskelemaan sellaisten kysymysten kanssa, kuten kuinka paljon lapseni saa televisio-ohjelmia katsoa, millaisia ohjelmia hänen olisi hyvä katsella ja millaisilta ohjelmilta häntä tulisi mahdollisesti suojella. Koska aihe koskettaa meistä valtaosaa läheisesti, olen erittäin hyvilläni siitä, että tällainen seminaari on päätetty järjestää Oulun lastenelokuvien festivaalin yhteydessä.

Mediaympäristömme on muuttunut melkoisesti viimeisten vuosikymmenten aikana ja kehitys jatkuu edelleen. Nykyään lähes jokaisessa kotitaloudessa on televisio. Monesta perheestä löytyy useampi televisio, eikä ole lainkaan tavatonta, että vastaanotin löytyy myös lapsen omasta huoneesta. Perheen vaikutus lapsen televisionkatseluun on merkittävä. Lasten televisiokatselun määrän on osoitettu olevan riippuvainen vanhempien katselutottumuksista. Television digitalisoitumisen myötä kanavatarjonta on laajentunut huomattavasti ja lapset voivat valita katsomansa ohjelman kymmenistä tai jopa sadoista kanavista. Televisio onkin mainio ajankäyttöväline sekä tehokas tiedonlevityskanava, josta on lapsille paljon iloa ja hyötyä.

Television ohjelmatarjonta pitää sisällään kuitenkin myös lapsille sopimatonta ohjelmistoa. Liikenne- ja viestintäministeriö teetti syksyllä selvityksen television lastenohjelmatarjonnasta. Tutkimuksen taustalla oli lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan ministeriölle tekemä aloite. Teettämämme selvitys kuvaa Suomen valtakunnallisten televisiokanavien lastenohjelmatarjontaa syksyllä 2006. Raportti perustuu yhden satunnaisesti valitun esimerkkiviikon (30.10.-5.11.2006). ohjelmatarjonnan määrälliseen ja laadulliseen tarkasteluun. Tarkasteluissa olivat mukana kaikki ympäri maata analogisessa tai digitaalisessa lähetysverkossa näkyneet kotimaiset maksuttomat televisiokanavat, joilla oli lastenohjelmatarjontaa: YLE TV1, YLE TV2, YLE Teema, YLE FST5, MTV3, Nelonen ja Subtv.

Tutkimus selvitti muun muassa lastenohjelmien määrän ja esitysajankohdat, eri kohderyhmille suunnatut lastenohjelmat, ohjelmien alkuperämaan sekä ohjelmissa käytetyn kielen ja lastenohjelmien sukupuolikuvan. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä nostaa esille lastenohjelmatarjonnan väkivaltaisuutta koskevat kohdat.

Tarkasteluviikon lastenohjelmat jaettiin selvityksessä kahdeksaan luokkaan ohjelman väkivaltaisuuden asteen mukaan. Luokittelu oli erittäin tiukka, sillä täysin väkivallattomiksi luokiteltiin vain sellaiset ohjelmat, jotka eivät sisältäneet lainkaan sanallista tai fyysistä väkivaltaa, tai väkivallalla uhkailua. Täysin väkivallattomaksi luokitellussa ohjelmassa ei myöskään saanut tapahtua mitään onnettomuutta, joka olisi tuottanut vahinkoa tai kipua.

Selvityksen mukaan hieman yli puolet lastenohjelmista ei sisältänyt lainkaan väkivaltaa tai sen uhkaa. Käytännöllisesti katsoen kaikki ei-fiktiiviset lastenohjelmat olivat täysin väkivallattomia, kun taas fiktiiviset lastenohjelmat sisälsivät usein ainakin jonkin verran väkivaltaa. Väkivaltaluokituksen luokkiin 1-2, eli erittäin lievää väkivaltaa sisältäviin ohjelmiin, kuului 12,5 prosenttia kaikista lastenohjelmista ja 15,8 prosenttia fiktio-ohjelmista. Luokkiin 3-4, eli lievää väkivaltaa sisältäviin ohjelmiin kuului 14,5 prosenttia kaikista ja 19,4 prosenttia fiktio-ohjelmista. Väkivaltaisuusasteikon luokkiin 5-7, eli selkeää väkivaltaa sisältäviin ohjelmiin sijoittui 16,0 prosenttia kaikista lastenohjelmista ja 26,3 prosenttia fiktiivisistä lastenohjelmista.

Ero Yleisradion ja kaupallisten kanavien fiktiivisten lastenohjelmien väkivaltaisen sisällön määrässä oli erittäin selkeä. Yleisradion fiktiivisistä lastenohjelmista täysin väkivallattomia oli 76,3 prosenttia, mutta kaupallisten kanavien vastaavista vain 20,7 prosenttia. Selkeää väkivaltaa sisälsi kaikkiaan 38,8 prosenttia kaupallisten kanavien fiktiivistä lastenohjelmista, mutta näihin luokkiin ei sijoittunut yhtään Yleisradion fiktiivistä lastenohjelmaa.

Vaikka selvitys kattaa vain yhden ohjelmaviikon tarjonnan, antaa se silti käsityksen eri kanavien lastenohjelmatarjonnasta ja auttaa varmasti monia hahmottamaan tarjontaa hieman paremmin.


Televisiotoimintaa säädellään televisio- ja radiotoiminnasta annetulla lailla. Lain mukaan televisiotoiminnan harjoittajan on huolehdittava siitä, että televisio-ohjelmat, jotka väkivaltaisuutensa tai seksuaalisen sisältönsä vuoksi tai kauhua herättämällä taikka muulla näihin rinnastettavalla tavalla ovat omiaan vaikuttamaan haitallisesti lasten kehitykseen, lähetetään sellaiseen aikaan, jolloin lapset eivät tavallisesti katso televisio-ohjelmia. Televisiotoiminnan harjoittajan tulee myös etukäteen ilmoittaa ohjelmien haitallisuudesta.

Ohjelmasisällöstä säädetään lisäksi kuvaohjelmien tarkastamisesta annetussa laissa, joka on luonteeltaan lastensuojelulaki. Vanhanaikainen nimi kuvaohjelma tarkoittaa käytännössä elokuvia ja videoita. Siinä säädetään kuvaohjelmien ennakkotarkastusjärjestelmästä, joka koskee kuvaohjelmien julkista esittämistä ja levittämistä 18 vuotta nuoremmille. Tarkastusviranomaisena toimivan Valtion elokuvatarkastamon tehtävänä on tarkastaa ja asettaa tällaiselle kuvaohjelmalle ikäraja. Kuvaohjelma voidaan kieltää alle 7-, 11-, 13-, 15- ja 18-vuotilailta. Nämä ikärajat ovat velvoittavia. Huomattavaa on, että lapset viettävät nykyään paljon aikaa myös tietokonepelien parissa. Pelien ennakkotarkastusta ei kuitenkaan edellytetä, vaikka myös peleihin pitää määritellä ikärajat.

Valtakunnallisten televisioyhtiöiden tekemän sopimuksen mukaan ohjelmien sijoittelusta ja niistä varoittamisesta huolehditaan itsesääntelykeinoin. Sopimuksen mukaan alle 11-vuotiaille haitalliset ohjelmat esitetään arkisin kello 17.00 jälkeen, alle 15-vuotiaille haitalliset ohjelmat kello 21.00 jälkeen ja alle 18-vuotiaille haitalliset ohjelmat kello 23.00 jälkeen. Aikarajojen lisäksi toiminnanharjoittajat ovat sitoutuneet tiedottamaan ennakolta ohjelmien haitallisesta sisällöstä K-merkinnöillä sekä ohjelmakuulutuksilla.

Viestintävirasto, jonka rooli on valvoa televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain säännösten soveltamista, teetti kesällä selvityksen haitallisia ohjelmia koskevan sijoittelu- ja varoituskäytännön toimivuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa vanhempien käsityksiä siitä, mitkä televisio-ohjelmien katseluun liittyvät asiat aiheuttavat perheissä kiistaa, minkälaisia haittoja joidenkin ohjelmien katselu lapsille aiheuttaa, sekä minkälaiset ohjelmat vanhempien mielestä ovat lapsille haitallisia.

Selvitykseen kannattaa tutustua. Se paljastaa muun muassa, että useammassa kuin neljässä perheessä viidestä tarkkaillaan lasten televisionkatselua lähetysajankohdan tai ohjelmasisällön suhteen. Joka toisessa kodissa vanhemmat kontrolloivat lastensa television kokonaiskulutusta, eli rajoittavat heidän televisionkatseluun käyttämäänsä kokonaisaikaa.

Saman selvityksen mukaan väkivalta, kauhu ja ala-arvoinen kielenkäyttö olivat asioita, jotka vanhempien mielestä aiheuttavat lapsille eniten haittaa. 87 prosenttia vanhemmista mainitsi väkivaltaohjelmat ja -kohtaukset. Kauhuelokuvat ja -ohjelmat tulivat mieleen 85 prosentille ja roisia tai muuten ala-arvoista kielenkäyttöä sisältävät ohjelmat 77 prosentille. Kaksi vanhempaa kolmesta arvioi sotaelokuvien ja -ohjelmien kuuluvan samaan kategoriaan. Enemmistön mielestä myös toiminta- ja rikosohjelmilla voi olla lapsille haitallisia vaikutuksia. Varsin moni pitää myös rasismia tai syrjintää sisältäviä ohjelmia (46 %) sekä uutis- ja ajankohtaisohjelmissa näytettävää väkivaltaa (42 %) lapsilleen haitallisena.


Viime aikoina - etenkin viime päivinä - on puhuttu paljon televisio-ohjelmien vaikutuksista lapsen kehitykseen sekä laajemman median sosiaalisesta vastuusta. Samalla on korostettu mediakasvatuksen tärkeyttä lasten ja nuorten arjessa. Medialukutaito - toisin sanoen kyky arvioida sisältöjen todenmukaisuutta ja kyky suhtautua eri sisältöihin kriittisesti - on noussut tärkeään rooliin lasten ja nuorten kansalaistaitona ja osana aktiivista osallistumista tietoyhteiskunnan toimintoihin. Mediakasvatus määritellään opetukseksi mediasta. Se on toimintaa, jolla tietoisesti pyritään vaikuttamaan yksilön median käyttöön ja mediataitoihin. Mediakasvatuksella kehitetään mediakulttuurissa elämisen perusvalmiuksia, opetellaan havaintojen ja valintojen tekemistä, arvioidaan sisältöjen eri merkityksiä ja opetellaan kriittistä suhtautumista luettuun, kuultuun ja nähtyyn. Medialukutaitoon kuuluu olennaisena osana opitun soveltaminen käytäntöön. Lasten ja nuorten kohdalla esimerkiksi median välittämien yksipuolisten sukupuoliroolimallien ja ulkonäkökeskeisyyden sekä suorittamisihannoinnin suhteellistaminen vaatii erityisen paljon valveutuneisuutta.

Mediakasvatuksellinen vastuu on ajan hengestä riippuen ollut vuoroin vanhemmilla, oppilaitoksilla sekä mediatoimijoilla. Omasta mielestäni vastuun tulisi olla jaettu kaikkien kesken. Lasten ensisijaisia mediakasvattajia ovat heidän vanhempansa, mutta ilman oppilaitosten, mediatoimijoiden ja viranomaisten vastuunkantoa taakka jää liian suureksi. Vanhemmuuden osalta lasten lisääntyvä sähköisen viestinnän kulutus on valtava haaste. Lapset ovat paljon vanhempiaan edellä esimerkiksi pelien ja internetin käytössä. Vanhemmille internet on sosiaalisena mediana on vieras maailma, jonka lainalaisuudet ovat vieraita ja merkitystä lasten arjessa ei täysin ymmärretä. Vanhemmat tarvitsevat tässä mielessä erityisiä valmiuksia ja mediakasvatusta itsekin.

Hallitus on uudessa ohjelmassaan kiinnittänyt erityistä huomiota lasten ja nuorten asemaan tietoyhteiskunnan kansalaisina, tavoitteenaan kaikille turvallinen digitaalinen ympäristö. Tämän johdosta eri hallinnonaloilla tehdään nyt paljon työtä mediaympäristön turvallisuuden parantamiseksi. Omassa ministeriössäni on muun muassa tämän syksyn aikana hahmoteltu niitä haasteita, joihin juuri mediassa, muussa sähköisessä viestinnässä ja tietoyhteiskuntapuolella nyt ja lähitulevaisuudessa tulee vastata. Asian merkittävyyttä painottaakseni olen toissapäivänä sopinut arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan alle muodostettavasta työryhmästä, joka ryhtyy arvioimaan median ja internetin roolia lasten ja nuorten arjessa. Aihetta tullaan arvioimaan myös Jokelan tapahtumien johdosta asetettavassa tutkintalautakunnassa. Median ja internetin rooli tapahtumien kulussa ja synnyssä herättää paljon kysymyksiä, joihin pitää löytää vastaukset.

Olen puhunut myös televisiotoimijoiden itsesääntelykeinoista. Näiden tarkoituksena on helpottaa vanhempien mahdollisuuksia huolehtia lasten televisionkatselun kontrolloinnista. Vanhempien tuleekin kantaa vastuunsa lapsen mediakasvatuksesta ja asettaa television katselulle sääntöjä. Aikaan ja sisältöön perustuvien rajoitusten lisäksi vanhemmat voivat tukea lastensa mediakasvatusta olemalla läsnä televisiota katsottaessa. Jos lapsi näkee jotain mitä ei ymmärrä, tai jotain mikä pelottaa tai ahdistaa, tulee hänen voida tukeutua vanhempiinsa. Suuri osa meistä voisi varmasti parantaa osallistumistaan lastemme televisionkatseluhetkiin.

Näillä sanoin haluan toivottaa teille antoisaa seminaaria ja toivottaa jokaiselle onnea omassa mediakasvatustyössään. Työ on haastavaa, mutta lastemme kannalta erittäin tarpeellista ja palkitsevaa.