Viestintäministeri Suvi Lindén VaikuttajaForumissa

Viestintäministeri Suvi LindénVaikuttajaForum, TelecomVanajanlinna 11.12.2007

Ajankohtainen tietoyhteiskunta- ja viestintäpolitiikka

On ilo olla täällä kanssanne ja saada kertoa teille ajankohtaisista viestintään ja tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvistä haasteista lähivuosina. Elämme melkoista turbulenssin aikaa lähes kaikilla viestintäpolitiikan sektoreilla. Tietoyhteiskuntanakin olemme suurten haasteiden edessä, sillä on selvää, että vain lisäämällä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä kaikkialla yhteiskunnassa, voimme saavuttaa väestön ikääntyessä ja talouden globalisoituessa tarvittavan tuottavuuden kasvun.

Aloitan tietoyhteiskuntapolitiikasta,

Hallitus asetti viime juhannuksena tietoyhteiskuntapolitiikkaa koordinoimaan Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan. Neuvottelukunta on kokoontunut syksyn aikana kaksi kertaa. Neuvottelukunnan keskeinen haaste on laatia kansallisen tietoyhteiskuntastrategian toteuttamiseen tähtäävä toimintasuunnitelma. Tätä toimintasuunnitelmaa on luonnosteltu koko syksyn ajan eri foorumeilla. Toimijoiden näkemyksiä on kerätty mm. järjestämällä toimintasuunnitelmasta laajoja keskustelutilaisuuksia. Suunnitelma alkaa nyt hahmottua ja neuvottelukunnan on tarkoitus hyväksyä se ensi tammikuussa.

Haastavinta on osoittaa ne aihealueet, joilla pitäisi saada nopeita muutoksia aikaan. Omasta mielestäni keskeisiä osa-alueita ovat ainakin laajakaistan käytön ja saatavuuden parantaminen, sähköisen tunnistamisen ja sähköisen laskutuksen laaja käyttöönotto ja tietoyhteiskuntakehitystä jarruttavien tekijänoikeuskysymysten ratkaiseminen. Lisäksi olennaista on saada läpimurtoja julkisen sektorin sähköisten palveluiden edistämisessä. Viime vuodethan on keskitytty pitkälti esimerkiksi sähköisten terveydenhoitopalveluiden vaatiman infrastruktuurin rakentamiseen ja käyttöönottoon. Nyt pitäisi ryhtyä hyödyntämään vaivalla luotua infrastruktuuria ja todella kehittää kansalaisten kaipaamia sähköisiä terveys- ja sosiaalipalveluita. Myös pitkään puhuttu uusi yhteispalvelukonsepti pitäisi luoda ja ottaa käyttöön.
Hallituksen tavoitteena on edistää nopeiden ja laadukkaiden tietoliikenneyhteyksien ja -palveluiden tarjontaa kaikille kotitalouksille ja yrityksille. Valokaapeleiden, muiden kiinteän verkon teknologioiden ja nopeiden langattomien yhteyksien rakentamisen edistäminen edellyttää monien oikea-aikaisten toimenpiteiden käynnistämistä nopeasti. Mukana työssä ovat liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi mm. sisäasiainministeriö, Viestintävirasto, alueliittoja sekä alan yrityksiä.

Tähän mennessä laajakaistapolitiikan kulmakivi on ollut kilpailun edistäminen. Kilpailun kautta on saatu alennettua laajakaistayhteyksien hintoja ja parannettua niiden saatavuutta. Kilpailun toimivuudesta on jatkossakin huolehdittava, jotta nopeimpien yhteyksien tarjonta houkuttelevimmilla markkina-alueilla lisääntyisi. Toimiva kilpailuympäristö lisää teleyritysten valmiutta investoida viestintäverkkojen kehittämiseen. Julkista taloudellista tukea on käytetty, ja voidaan jatkossakin käyttää rajoitetusti alueilla, joilla ei ole riittävää kysyntää kaupalliselle tarjonnalle.

Laajakaistan alueellisen saatavuuden parantamisessa ovat teleyritysten ohella tehneet keskeisen työn kunnat ja maakunnat, joiden laatimia alueellisia laajakaistastrategioita on pantu täytäntöön kaikissa maakunnissa. Tällä hetkellä on yli 96 prosentille suomalaisista kotitalouksista saatavilla kiinteän verkon laajakaistapalvelu. On myös huomattavaa, että jo yli puolet kotitalouksista on hankkinut laajakaistayhteyden.

Kiinteää verkkoa täydentävillä langattomilla yhteyksillä kyetään saattamaan loputkin suomalaiset kotitaloudet laajakaistayhteyksien piiriin. Uusien tekniikkojen tulo markkinoille lisää käyttäjien valintamahdollisuuksia myös maaseudulla. Laajakaistayhteyksien tarjonnan ulkopuolella on tällä hetkellä arviolta noin 75 000 kotitaloutta.

Digitan uuden ja erityisesti nopeiden tiedonsiirtoyhteyksien tarjontaan tarkoitetun @450-verkon rakentaminen on lähtenyt alkukangertelujen jälkeen käyntiin. Verkko saadaan kattamaan koko maa parissa vuodessa. TeliaSoneran päätös lähteä tarjoamaan palveluoperaattorina laajakaistayhteyksiä @450-verkon välityksellä antaa toivottua lisäpotkua verkon nopealle rakentamiselle maaseudulle.

Muutkin langattomat ratkaisut sopivat hyvin harvaan asuttujen alueiden laajakaistayhteyksien tarjontaan ja mm. langattomien Wimax-verkkojen tarjonta on lähtenyt nopeasti käyntiin. Valtioneuvosto on edistänyt kolmannen sukupolven matkaviestinverkkojen rakentamista sallimalla alempien aiemmin vain GSM-verkoille varattujen taajuuksien käytön myös 3G-verkoille. Elisa onkin jo aloittanut 3G verkon rakentamisen GSM 900-taajuuksille. Toivottavasti TeliaSonera ja DNA seuraavat pian perässä ja lähtisivät aktiivisesti kilpailemaan 3G-verkkojen tarjonnan kattavuudessa ja laajakaistahinnoissa myös haja-asutusalueilla.

Huolestuneena Telia-Soneran aikomuksista nostaa huimasti puheluiden hintoja haja-asutusalueella, pyysin alkusyksyllä kansliapäällikkö Pursiaista selvittämään haja-asutusalueiden puhelinpalveluiden ja laajakaistatarjonnan tilannetta. Pursiaisen selvitys julkaistaan perjantaina. Menemättä vielä yksityiskohtiin voin sanoa, että on mahdollista löytää yhdessä keinot, joilla haja-asutusalueiden puhelinpalvelut voidaan turvata kohtuuhintaan kaikille ja että tämä on tavoite, josta emme voi tinkiä.

Yleisemminkin haluan korostaa sitä, että nopeiden ja luotettavien laajakaistayhteyksien tarjontaa koko maassa on aktiivisesti edistettävä. Suomen kaltaisessa maassa tämä on haastava tehtävä ja vaatii laajaa yhteistyötä kuntien , maakuntien, teleyritysten ja julkisen vallan kesken.

Laajakaista ja muut nopeat yhteydet ovat välttämätön mutta ei riittävä ehto tietoyhteiskuntakehityksen varmistamiseksi. Tietoyhteiskunta ei mielestäni ole mitään ilman mielekkäitä kulttuuri ja sisältöpalveluita.

Jollei verkoissa ole sisältöjä, on turha rakentaa maankattavia verkkojakaan. Sisältöpalveluiden jakelumallit ovat voimakkaassa muutoksessa. Tämä koskee niin televisio- kuin radiopalveluita sekä myös esimerkiksi elokuvien jakelua. Kaikkea leimaa digitalisoituminen tavalla tai toisella.

Yleisradion ympärillä käytävä keskustelu on osa tätä murrosta. Televisiotoiminta tulee voimakkaasti muuttumaan tulevaisuudessa. Muutoksen nopeutta on vaikea arvioida, mutta sen suunnasta on selkeä käsitys. Televisiota katsotaan jatkossa yhä enemmän uusista kanavista kuten kännykästä tai internetin kautta. Television katsomiseen liittyy myös "on demand" -tyyppisen katselun lisääntyminen. Televisiota halutaan katsoa silloin kun se itselle sopii, ei silloin kun ohjelmisto-yhtiöt ohjelmiaan lähettävät. Edelleen television keskeinen rooli on vahvistaa yhteisöllisyyttä, kuten noin parin miljoonan suomalaisen kerääntyminen television ääreen katsomaan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa todistaa. Enenevä osa television katsomisesta muuttuu kuitenkin yksilölliseksi ja televisio joutuu kilpailemaan kuluttajien ajasta muiden vapaa-ajan viettomahdollisuuksien kanssa.

Muutosten vuoksi sääntelyä on kehitettävä. Ministeriössä käynnistyykin ensi vuonna laaja televisio- ja radiolainsäädännön uudelleen arviointi. Sen varsinainen syy on EU:ssa vastikään hyväksytty audiovisuaalinen direktiivi, joka pitää saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Uudistuksen yhteydessä voidaan kuitenkin lakia muuttaa laajemminkin, jos tarve vaatii. Etenkin toimilupapolitiikkaan on kiinnitettävä huomiota, sillä sekä digitaaliset ohjelmistotoimiluvat että verkkotoimilupa umpeutuvat vuoden 2010 syksyllä. Uudet toimiluvat tulee saada hakuun mahdollisimman pian. Hakumenettelyyn vaikuttaa kuitenkin EU:ssa käynnistetty viestintälainsäädännön uudistus, josta kerron enemmän tuonnempana.

Julkisessa keskustelussa on ollut esillä viime aikoina erityisesti Yleisradio.

Yleisradio on lupamaksuilla rahoitettava julkisen palvelun televisio-ohjelmiston tuottaja. Se on valtion omistama ja eduskunnan ohjauksessa. Julkinen palvelu on tärkeä kansallisen kulttuurin ja kielen ylläpitämiseksi. Laissa Yleisradio Oy:sta määritellään julkinen palvelu, ja lain mukaisesti julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee mm. tukea kansanvaltaa, tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat ja tarjota lasten- ja hartausohjelmia, kohdella yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä sekä tuottaa palveluja saamen-, romanin- ja viittomakielellä. Lisäksi julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta, edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa.

Näiden vaatimusten toteuttajana Yleisradio on erityisasemassa. Sen toimintaedellytykset on turvattava. Olen ensi vuoden alussa asettamassa parlamentaarista työryhmää arvioimaan Yleisradion rahoitusta vuoden 2010 jälkeen. Vaihtoehtoja on monia. Mielestäni on kuitenkin rahoituksen lisäksi tärkeää keskustella siitä, miten laadukas julkinen palvelu taataan myös tulevaisuudessa ja varmistetaan sen kilpailukyky, niin että siihen on pääsy moderneilla tavoilla eli esimerkiksi internetin tai kännykän välityksellä.

Mutta palatakseni tietoyhteiskuntapolitiikkaan,

Yhtä olennaista kuin monipuolinen ohjelma- ja palvelutarjonta on kansalaisten ja yritysten taidot käyttää erilaisia sisältöjä. Erityisesti lapset ja nuoret ovat nyky-yhteiskunnassa alttiina internetin, television ja muun digitaalisessa muodossa olevan sisällön ylitsepursuavalle tarjonnalle. Jokelan traagiset tapahtumat viimeistään avasivat silmät Suomessakin havaitsemaan, että osa nuorista elää internetissä omaa elämäänsä. Joillekin internetin sosiaalisista verkostoista on tullut ainoita merkityksellisiä kanssakäymisen viiteryhmiä. Tämä on otettava huomioon median ja internetin käyttöä arvioitaessa. Pidän erittäin perusteltuna, että mediakasvatuksellinen vastuu osoitetaan selkeästi jollekin taholle - luontevasti esimerkiksi opetusministeriölle - ja että mediakasvatukseen osoitetaan riittävästi voimavaroja. Tieto- ja viestintätekniikka on myös hyödynnettävä opetuksessa nykyistä paljon laajemmin. Internetin sosiaalisiin yhteisöihin tulisi luoda kontrollin ja välittämisen tapoja. Hyvänä esimerkkinä tästä on mm. nuoriso-ohjaajien "jalkautuminen" Habbo-hotelliin. Jos lapsemme elävät virtuaalisessa todellisuudessa, pitää meidän aikuisten seurata ja valvoa heitä myös siellä.

Hyvä kuulijat,

Suomi on osa EU:ta ja EU:n viestintäpolitiikka vaikuttaa olennaisesti myös meihin. Jo tällä hetkellä koko viestintämarkkinalainsäädäntömme perustuu EU:n direktiiveille. Niitä muutetaan säännöllisin väliajoin ja viimeisin uudistuskierros käynnistyi marraskuun lopulla kun Euroopan komissio antoi ehdotuksensa sähköisen viestinnän direktiivien uudistamiseksi.

Uudistus sisältää Suomen kannalta monia merkittäviä asioita. Ensimmäinen on EU:n aikeet taajuuksien kaupallistamiseen. Komission ehdotusten mukaan radiotaajuuksien käyttöoikeudet tulisi jatkossa myöntää teknologia- ja palveluneutraalisti ja jopa luopua kokonaan toimiluvista siellä, missä erityiset yleisen edun syyt eivät erillisiä toimilupia edellytä. Komission ehdotuksiin kuuluu myös ajatus yleiseurooppalaisista taajuuskaistoista, joiden käyttöoikeuksista päättäisi komissio. Näillä taajuuskaistoilla taajuuksien hallinta olisi markkinaehtoista ja niillä tulisi sallia mm. taajuuksien käyttöoikeuksien jälleenmyynti. Käyttöoikeuksien ehdoista päättäisi komissio.

Me kaikki tiedämme, että langattoman viestinnän merkitys tulee kasvamaan entisestään lähivuosina. Muutamien vuosien kuluttua meillä on moninkertainen määrä älykkäitä, langattomia päätelaitteita, jotka käyttävät hyväkseen monia eri taajuuskaistoja. Tämä tulee asettamaan radiotaajuuksienkin hallinnalle aikaisempaa huomattavasti suuremmat tehokkuus- ja joustavuusvaatimukset. Tästä syystä hallitus pitää hyvänä, että radiotaajuuksien käyttöä uudistetaan maltillisesti tehokkaampaan ja joustavampaan suuntaan. Suomenkin pitää varautua taajuuksien myyntiin. Ministeriössä onkin hahmoteltu teoreettista mallia vuoden 2009 alussa vapautuvien 2,5 gigahertsin taajuuksien myöntämisen kaupallistamiseksi. Korostan, että kyseessä on vasta teoria, ei käytäntö. Tärkeää tässä lähestymistavassa on se, että mahdollinen kaupallistaminen ei vaikuttaisi taajuuksien olemassa oleviin käyttötarkoituksiin, kuten televisiotoimintaan tai matkaviestintään. Vaikka komissio pyrkiikin lisäämään omaa toimivaltaansa taajuuksien hallinnassa, Suomen kanta on selvä. Hallitusohjelmassa lähtökohdaksi asetettu, että taajuuksien myöntämismenettelyt tulee säilyttää kansallisen toimivallan piirissä.

Taajuuspoliittiseen keskusteluun liittyy myös analogisilta tv-kanavilta vapautuvien taajuuksien käyttö

Suomi kuuluu Euroopassa Ruotsin ja Alankomaiden lisäksi maihin, jotka ovat täysin digitalisoineet television lähetysverkon ja joilla on ylimääräisiä taajuuksia käytettävänään. Taajuudet voitaisiin ottaa Suomessa käyttöön koska vain, ja niitä voitaisiin käyttää mm. teräväpiirtotelevisoon tai matkaviestintään. Joudumme kuitenkin odottamaan ainakin siihen saakka kunnes eurooppalaisen taajuuspolitiikan keskeisistä periaatteista on löydetty edes alustava yhteinen näkemys. Komissio on julkaissut taajuusylijäämää koskevan tiedonannon. Siinä on ehdotettu, että UHF-kaista jaettaisiin kolmeen osaan, joista alakaista olisi varattu tv-palveluille, keskiosa esim. mobiili-tv-palveluille ja ylin osa olisi ns. yleiseurooppalainen kaista, johon sovellettaisiin teknologia- ja palveluneutraliteetin periaatteita. Komission suunnitelmien toteutuminen riippuu direktiiviehdotuksia koskevien neuvottelujen lopputuloksesta. Lisäksi maailman radiokonferenssissa juuri äskettäin saatu neuvottelutulos mahdollistaa UHF-kaistan käytön pääosin muuhun kuin televisiotoimintaa vasta vuoden 2015 jälkeen.

Viestintäpolitiikkaan liittyy olennaisena osana regulaatio.. Regulaatio vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin ja kansalaisten saamiin palveluihin,

Hallitusohjelman periaate on se, että viestintämarkkinoiden sääntely tulisi jättää yleisen lainsäädännön piiriin silloin, kun erityissääntelylle ei ole perusteltua syytä. Sääntelyn tulee luoda suotuisa ilmapiiri uusille investoinneille ja innovaatioille.
Viestintämarkkinoiden sääntely riippuu pitkälti Euroopan unionin lainsäädäntökehityksestä, johon jo viittasin. Komissio on ehdottanut laajamittaisia institutionaalisia muutoksia. Toteutuessaan ehdotukset merkitsisivät komission valtaoikeuksien huomattavaa kasvattamista kansallisen viestintäpolitiikan kustannuksella. Sisämarkkinoiden toiminnan tehostaminen on toki tärkeää ja onnistuneesta EU-lainsäädännöstä on hyviä esimerkkejä myös viestintäsektorilla.

Suomen markkinoihin liittyy kuitenkin monia sellaisia erityispiirteitä, kuten harva asutus, jotka on kyettävä ottamaan huomioon onnistuneessa sääntelyssä. Suomi on tähän mennessä onnistunut kansallisella viestintäpolitiikalla luomaan hyvät olosuhteet sekä kuluttajille että investoijille ja menestynyt hyvin uusien teknologioiden käyttöönotossa. Tänä päivänä Euroopan unionissa on 27 jäsenvaltiota, joissa viestintäpoliittiset ongelmat ovat markkinoiden hyvin erilaisista kehitysvaiheista johtuen täysin erilaisia. Hyvin pitkälle viety harmonisointi johtaisi todennäköisesti pienimmän yhteisen nimittäjän etsimiseen. Edistyneemmissä jäsenmaissa - kuten Suomessa - tämä merkitsisi todennäköisesti korkeampia kuluttajahintoja, uusien teknologioiden hitaampaa käyttöön ottoa ja meidän olisi entistä vaikeampaa varmistaa palveluiden korkeataso haja-asutusalueilla.

Kuten aikaisemmin jo totesin, sisämarkkinoiden tehokas toiminta on tärkeää, mutta yhtä lailla tärkeää on säilyttää tasapaino sisämarkkinoiden ja kansallisen viestintäpolitiikan välillä.

Arvoisat kuulijat,

Olen puhunut pitkään, mutta pystynyt kuitenkin sivuamaan viestintä- ja tietoyhteiskuntapolitiikan haasteita vain pintapuolisesti. On selvää, että tieto- ja viestintäteollisuus on Suomen talouden kivijalka, ja maailman talouden globalisoituessa sekä synkkien pilvien noustessa maailman ja Euroopan talouden taivaalle, on entistäkin tärkeämpää, että suomalaisen viestintä- ja tietotekniikka-alan toimintaedellytyksistä pidetään hyvää huolta. Me emme saa antaa kansallista viestintäpolitiikkaa EU:n käsiin, tavalla joka estää meitä kehittymästä tietoyhteiskuntana nopeasti, nopeammin kuin muut. Meidän on lisäksi varmistettava, että Suomessa toimivat viestintäalan yritykset investoivat, innovoivat ja tuovat Suomen markkinoille uusia viestintäpalveluita vähintään yhtä aktiivisesti kuin tähänkin saakka. Tarvitaan aktiivista viestintäpolitiikkaa joka tähtää kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on tarjota viestintäalan yrityksille reilu, kilpailtu ja jatkuvasti kehittyvä toimintaympäristö ja kansalaisille tasa-arvoiset mahdollisuudet käyttää viestintäpalveluita - ei vähempää eikä enempää. Jotta onnistuisimme, koko tietoyhteiskuntakehitystä on tarkasteltava kokonaisuutena ja tehtävä laajaa yhteistyötä eri vaikuttajien välillä. Mielestäni me vaikuttajat olemme tänään koolla tässä seminaarissa tekemässä juuri tätä. Käytetään sitä vaikutusvaltaa jota meillä on aktiivisesti suomalaisen viestintäpolitiikan puolesta.