Takaisin

Virastojen selvitykset taksisääntelyn vaikutuksista valmistuneet

Virastojen selvitykset taksisääntelyn vaikutuksista valmistuneet

Tiedote 21.01.2020 09.30 fi sv en

Taksitolppa, liikennemerkki (Kuva: Rodeo, Juha Tuomi)

Liikenne- ja viestintäministeriö on vastaanottanut Liikenne- ja viestintäviraston, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Verohallinnon selvitykset uudistuneen taksisääntelyn vaikutuksista. Selvitykset ovat luettavissa valtioneuvoston hanketietokannassa.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin pyysi kesällä 2019 selvittämään taksisääntelyn toimivuutta ja tekemään ehdotuksia ongelmien korjaamiseksi. Selvitystyö perustuu hallitusohjelmaan, jossa korostetaan muun muassa taksiliikenteen turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan, hinnoittelun läpinäkyvyyteen sekä palvelujen saatavuuteen ja alueelliseen saavutettavuuteen liittyviä näkökohtia.

”Huolet ovat olleet aiheellisia”, toteaa tuore liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. Liikenne- ja viestintävirasto on laajojen kyselytutkimusten pohjalta kertonut hintojen nousseen ja asiakkaiden turvallisuudentunteen heikentyneen. Verohallinto on arvioinut taksisääntelyn muutoksia harmaan talouden näkökulmasta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto nostaa esiin julkisesti tuettujen kuljetusten kilpailutusten haasteet. 

Taksisääntelyn uudistukset olivat osa liikennemarkkinoita koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta. Uudistuksen myötä syntynyt liikennepalvelulaki tuli pääosin voimaan 1.7.2018.

Mitä seuraavaksi?

Ministeriö valmistelee virastojen selvitysten pohjalta arviomuistion, joka julkaistaan alkuvuoden aikana.

”Säädöshanke epäkohtiin puuttumiseksi käynnistetään saman tien. Tavoitteena on, että lakimuutokset tulisivat voimaan vuoden 2021 alussa”, ministeri Harakka linjaa.

Lisätietoja:

osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala, p. 0295 34 2585   Twitter @op_rantala
ministerin haastattelupyynnöt Matti Sadeniemi p. 040 586 7234