Liikenneministeri Vehviläinen: Lähimerenkulun kustannuksia on hillittävä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2010 16.54
Tiedote

Lähimerenkulku oli aiheena EU:n liikenneministerikokouksessa Brysselissä 2. joulukuuta. Neuvosto hyväksyi aiheesta päätelmät yksimielisesti.

- Merenkulun toimintaedellytysten parantaminen on koko EU:n kilpailukyvyn kannalta tärkeää. Lähimerenkulun tämän hetken keskeisin kysymys on IMO:n vuonna 2015 voimaan astuvat uudet laivapolttoaineen rikkipitoisuusmääräykset. Tuoreet aiheesta tehdyt selvitykset vahvistavat aikaisemmat arviot määräysten kustannusnoususta sekä tietyillä reiteillä kuljetusten siirtymisestä mereltä maalle, arvioi Vehviläinen.

Vehviläinen painotti, että EU:ssa on tehtävä kaikki voitava päätöksen haitallisten vaikutusten välttämiseksi. Teknologisten keinojen kuten rikkipesureiden ja nestemäisen maakaasun käytön tarjoamat mahdollisuudet tulee hyödyntää.

- Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän on pohdittava myös säännösten voimaantulon aikataulua, mikäli tilanne näyttää muodostuvan täysin mahdottomaksi kustannuskehityksen kannalta. Olen viemässä asian hallituksen keskusteltavaksi lähiaikoina, totesi Vehviläinen.

EU:n liikenneministereiden hyväksymissä päätelmissä kehotetaan komissiota seuraamaan tarkoin lähimerenkulun kustannuskehitystä ja arvioimaan ratkaisuja IMO-päätöksen haitallisten vaikutusten välttämiseksi.

Liikenneneuvosto kuuli myös korkean tason työryhmän raportin lentorahdin turvaamisen vahvistamisesta. Raportissa ehdotetaan toimenpiteitä koskien rahdin turvatarkastusten vahvistamista, kansainvälistä yhteistyötä sekä tietojenvaihtoa, riskianalyysiä ja yhteistyötä sisäisen turvallisuuden alalla.

Jäsenvaltiot toivottivat raportin tervetulleeksi. Komissiota pyydettiin kertomaan edistyksestä seuraavan liikenneneuvoston kokouksessa. Asia oli esillä myös oikeus- ja sisäasiain neuvostossa.

Kokouksessa keskusteltiin myös EU:n rautatielainsäädännön uudistamista koskevasta ehdotuksesta. Lisäksi ministerit pääsivät yhteisymmärrykseen jäsenmaiden välisen tiedonvaihdon helpottamisesta koskien tieliikennerikkomuksia. Neuvosto hyväksyi myös tieliikenneturvallisuutta koskevat päätelmät ja otti tiedoksi tilanneselvityksen Galileo-ohjelmaan liittyvästä julkisesti säänneltyä palvelua koskevasta päätösehdotuksesta.


Lisätietoja:
ylijohtaja Minna Kivimäki, puh. 040 754 9871
ylitarkastaja Hannu Laurikainen, puh. 0400 969 293

Anu Vehviläinen