Avustukset lentoasemien ja lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon haettavana

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 23.3.2020 17.42
Uutinen
Pienkone laskeutuu. Kuva: Santeri Punnala/Shutterstock.
Pienkone laskeutuu. Kuva: Santeri Punnala/Shutterstock.

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkistanut haettavaksi valtionavustukset Finavia Oyj:n lento-asemaverkoston ulkopuolisten alueellisten lentoasemien ja lentopaikkojen toiminta- ja investointimenoihin vuodelle 2020.

Avustuksiin on käytettävissä 2,9 miljoonan euron määräraha. Kyseessä on harkinnanvarainen avustus.

Käynnissä on kaksi erillistä hakua.

Finavia Oyj:n lentoasemaverkoston ulkopuolisille lentoasemille on jaettavana 900 000 euroa. Avustus on suunnattu alueellisten lentoasemien ylläpitoon ja kehittämiseen, mikä osaltaan tukee alueellisia yhteyksiä ja alueellista saavutettavuutta. Hakukierroksen painopiste on matkustaja- ja reittiliikenteen edistämisessä.

Lentopaikoille, joilla harjoitetaan yleisilmailua ja ammatillista yleisilmailua, on jaettavana 2 miljoonan euroa. Avustus on suunnattu ensisijaisesti lentopaikkainvestointien tukemiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon myös eduskunnan 4.4.2018 antama lausuma koskien toimenpiteitä Malmin lentokentän korvaavien lentopaikkatoimintojen turvaamiseksi.

Hakemukset liitteineen tulee toimittaa liikenne- ja viestintäministeriöön 20.4.2020 kello 16.15 mennessä.