Eläköön: Pienikin teko parantaa liikenteen turvallisuutta

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 21.11.2011 12.34
Uutinen

Uusi Eläköön -liikenneturvallisuuskampanja haastaa kansalaiset toimimaan turvallisen liikenteen puolesta. Kaikki liikenne- ja liikkumismuodot kattava kampanja muistuttaa, että vastuullinen liikennekulttuuri on kaikkien asia.

Perinteisen valistuskampanjoinnin lisäksi Eläköön-kampanjoinnissa ihmisiä kannustetaan osallistumaan ja toimimaan turvallisemman liikenteen puolesta. Kampanja kannustaa katsomaan ympärilleen, sillä jo pienikin teko voi olla merkittävä.

Kampanjassa kansalaisia myös kannustetaan jättämään omia, liikenteen turvallisuutta parantavia ideoita kampanjan kotisivulla. Sivuilla voi selata annettuja ideoita ja äänestää niitä. Kaikki yli 1000 ääntä saaneet ideat kommentoidaan ja ohjataan tarvittaessa eteenpäin.

Muun muassa liikenneministeri Merja Kyllönen on omana alkupanoksenaan luvannut autoillessaan keventää omaa kaasujalkaansa ja tehdä ministerinä kaikkensa, että liikenneturvallisuus nousee liikennepolitiikan ykkösketjuun. Lisäksi ministeri Kyllönen haastoi muut ministerit kampanjaan mukaan antamaan omat lupauksensa turvallisemman liikenteen puolesta.

Kampanjan valitsema näkökulma liikenneturvallisuuteen on laaja. Se kattaa ihmisen toiminnan liikenneympäristössä kokonaisuudessaan niin tie-, vesi- ja rautatieliikenteessä kuin ilmailussakin. Niin ikään ympäristönäkökulma otetaan huomioon.

Eläköön -liikenneturvallisuuskampanja alkaa maanantaina 21.11.2011 lehdissä, radiossa ja netissä.

Kampanjassa ovat mukana liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikennevirasto, sosiaali- ja terveysministeriö, Poliisi ja Liikenneturva. Lisäksi mukana on laaja verkosto alan järjestöjä.