Liikenneministeri Vehviläinen: EU:ssa ponnisteltava liikenneturvallisuuden parantamiseksi

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 21.4.2008 13.43 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 11.51
Tiedote

Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan Espanjan bussiturmassa yhdistyivät traagisestiEuroopan liikenteen pahimmat ongelmat: rattijuopumus, ylinopeus ja turvalaitteiden liian vähäinen käyttö.

Vehviläinen ottaa osaa onnettomuuden uhrien omaisten menetykseen. He tarvitsevat paljon myötäelämistä surussaan. Loukkaantuneita on tuettava toipumisessa ja järkytyksestä selviämisessä.

Päättäjien tehtävänä on huolehtia, että määrätietoista työtä teiden turvallisuuden parantamiseksi jatketaan.

- EU:n tavoitteena on ollut puolittaa liikennekuolemat vuodesta 2001 vuoteen 2010. Tuolloin tieliikenne vaati nykyisissä EU-maissa yhteensä 54 000 uhria. Tilastojen perusteella näyttää siltä, ettei tavoitetta saavuteta. Yhteisön on välttämätöntä tehostaa liikenneturvallisuustoimia.

Vehviläinen toivoo, että EU aloittaa mahdollisimman pian uuden liikenneturvallisuusohjelman valmistelun.

- Promillerajoista on aiheellista keskustella sekä EU:ssa että kotimaassa.
Useat maat ovat asettaneet muita kuljettajia tiukempia promillerajoja esimerkiksi nuorille tai ammattikuljettajille. Vaihtelevien käytäntöjen vaikutukset tulee selvittää. Tehokasta valvontaa tarvitaan joka tapauksessa.

Espanjan onnettomuuden yhteydessä on keskusteltu turvavyön käyttämisestä linja-autossa. EU:ssa on direktiivi bussien turvavöistä eli kaikissa EU:n maissa on samat käyttöön velvoittavat periaatteet.

Vehviläinen muistuttaa, että Suomessa on ollut turvavöiden käyttöpakko keväästä 2006 lähtien kaikissa autoissa, myös busseissa ja kuorma-autoissa kaikilla sellaisilla istumapaikoilla, joihin vyö on asennettu.

Ylinopeuksiin suhtaudutaan liikenneministerin mielestä Suomessakin usein vähättelevästi.
- Kuitenkin jo pienellä keskinopeuden alentamisella vähennetään merkittävästi onnettomuuksien ja liikennekuoleman riskiä.