Takaisin

Pieksämäki-Kuopio ratakorjaus aikaistuu

Pieksämäki-Kuopio ratakorjaus aikaistuu

Tiedote 06.10.2011 11.19 fi

Liikenneministeri Merja Kyllönen kertoo, että budjetissa päätettyä radanpidon lisärahaa ohjautuu Pohjois-Savon alueelle.

- Hallitus päätti lisätä ensi vuoden talousarviossa 20 miljoonaa euroa radanpitoon. Rahoitustaso nousee viidellä miljoonalla eurolla vuosittain hallituskauden aikana ja vaalikauden viimeisenä vuonna 2015 lisäraha on 35 miljoonaa euroa.

- Lisärahaa ohjataan muun muassa Pieksämäki-Kuopio välin korvausinvestoinnin aikaistamiseen. Sepelin ja kiskojen vaihto alkaa vuonna 2012 noin 10 miljoonalla eurolla. Hanke on kokonaisuudessaan 75 miljoonaa euroa ja se on tarkoitus valmistua vuonna 2015, jolloin nopeuksia voidaan nostaa 70 kilometrin matkalla.

Lisätietoja:

liikenneministerin erityisavustaja, Sauli Hievanen, p. 0400 165 004
johtaja Harri Yli-Villamo, Liikennevirasto, p. 020 637 3842