Takaisin

Ruskeat liikennemerkit opastamaan matkailijoita

Ruskeat liikennemerkit opastamaan matkailijoita

Tiedote 15.02.2007 14.20 fi

Matkailijoita opastetaan jatkossa myös ruskeapohjaisilla liikennemerkeillä. Uudet opastusmerkit kertovat entistä tarkemmin vapaa-ajan matkailukohteista ja -palveluista.

Valtioneuvosto päätti tieliikenneasetuksen muutoksista 15. helmikuuta.

Uusia ruskeapohjaisia merkkejä on 17; niistä 11:ssä on täysin uusi tunnus. Uusista merkeistä selviää entistä yksilöidymmin, millaisesta matkailukohteesta on kyse. Aiemmin nähtävyydet on osoitettu yleismerkillä. Tällä ns. hannunvaakunalla on kuvattu laajasti erilaisia matkailukohteita.

Nähtävyyksistä oman merkkinsä saavat nyt museo, maailmanperintökohde, luontokohde, eläintarha ja näköalapaikka, aktiviteeteista huvipuisto ja golfkenttä. Maaseutuyrityksiä kuvaavat aamiaismajoituksen, käsityöpajan, kotieläinpihan, suoramyynnin ja ratsastuspaikan merkit.

Osa aiemmin sinisistä merkeistä vaihtuu ruskeapohjaisiksi. Näitä ovat uintipaikka, kalastuspaikka, hiihtohissi, mökkimajoitus sekä muu nähtävyys eli hannunvaakuna.

Merkkien uusi pohjaväri perustuu kansainväliseen suositukseen, jonka mukaan matkailukohteiden ja -palveluiden merkkien tulisi olla ruskeita. Osa tunnuksista on kansainvälisiä, osa vain Suomessa käytettäviä. Aiemmin Suomessa on ollut vain yksi ruskeapohjainen, matkailutiestä kertova liikennemerkki.

Tieliikenneasetuksen muutos ruskeapohjaisista liikennemerkeistä tulee voimaan 26. helmikuuta. Liikenne- ja viestintäministeriö uskoo ensimmäisten uusien merkkien näkyvän teiden varsilla jo tulevana kesänä.


Lisätietoja:
hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen, puh. (09) 160 28629 tai 0400 665 395
sekä
Tiehallinnosta liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman,
puh. 0204 222589

Kuvassa yksi uusista opastusmerkeistä: 772a. Museo tai historiallinen rakennus