Taajuushuutokauppoja kokeillaan marraskuussa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2009 13.53 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 9.51
Uutinen

Suomessa aiotaan kokeilla pääasiallisesti langattomaan laajakaistaan varattujen radiotaajuuksien huutokauppaa 2500-2690 megahertsin taajuusalueella. Huutokauppa olisi tarkoitus toteuttaa marraskuussa 2009 ja toimiluvat myönnettäisiin korkeintaan 20 vuodeksi. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 26. maaliskuuta.

Keskeisenä uutena periaatteena on se, että toimiluvan haltija voisi halutessaan myydä tai vuokrata huutokaupassa voittamansa käyttöoikeuden eteenpäin kolmannelle osapuolelle. Tähän tarvittaisiin kuitenkin valtioneuvoston hyväksyntä.

Taajuudet alueilla 2570-2620 megahertsiä huutokaupattaisiin yhtenä 50 megahertsin suuruisena taajuuskaistana. Alueilla 2500-2570 ja 2620-2690 megahertsiä huutokaupataan yhteensä 14 kappaletta 2 x 5 megahertsin suuruisia taajuuskaistapareja.