Väylämaksulakiin ehdotetusta muutoksesta luovutaan

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.5.2020 16.26
Tiedote
Finnlines-rahtialus Hangon edustalla (Kuva: Mikko Lemola/Shutterstock)
Finnlines-rahtialus Hangon edustalla (Kuva: Mikko Lemola/Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu esitystä väylämaksulain väliaikaisesta muuttamisesta. Viimeisin ehdotus oli, että väylämaksun kantaminen lopetettaisiin ajanjaksolla 1.7.-31.12.2020.

Hallitus on päättänyt useista erilaisista yrityksiin kohdentuvista tukitoimenpiteistä koronapandemiaan liittyvien negatiivisten vaikutusten pienentämiseksi. Väylämaksulakiin suunnitellun muutoksen lausuntokierroksella ja jatkovalmistelussa on käynyt ilmeiseksi, että merenkulkuun kohdistuvia mahdollisia lisätoimenpiteitä on tarpeen tarkastella tiiviimmin osana tätä kokonaisuutta.

Lakimuutoksen valmistelu on lopetettu.

Väylämaksu on puolitettu vuodesta 2015 lähtien, ja puolittamista jatketaan suunnitellusti vuonna 2021. Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut lakimuutoksen valmistelun, ja tämä työ jatkuu normaalisti.


Lisätietoja:

ministerin erityisavustaja Ilkka Hamunen, p. 050 478 1027

yksikön johtaja Sanna Ruuskanen, p. 050 376 2377