Takaisin

Yhtiömalli ratkaisisi liikenneverkon rahoituksen

Yhtiömalli ratkaisisi liikenneverkon rahoituksen

Uutinen 19.01.2017 10.45 fi sv en

LVM ehdottaa, että valtion liikenneverkon ylläpidosta vastaisi valtion erityistehtäväyhtiö. Yhtiön toiminta ei olisi riippuvaista valtion taloudesta, vaan kansalaisten ja elinkeinoelämän tarpeista ja tyytyväisyydestä, sanoo ministeri Anne Berner liikenneverkkoyhtiötä koskevan selvityksen julkaisutilaisuudessa 19. tammikuuta 2017.

- Liikenneverkon rahoitus vaatii uudistamista, sillä valtion varat eivät riitä ylläpitämään, saati kehittämään valtion liikenneverkkoa. Rahoituksen puutteesta johtuen meillä on huomattavan iso korjausvelka, joten tilanne on tuskin kenenkään mielestä hyvä. Nyt tarjolla on parannusehdotus, johon kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti ratkaisuihin pyrkien, sanoo ministeri Berner.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvitti ministeri Anne Bernerin johdolla mahdollisen liikenneverkkoyhtiön perustamista. Hallitus päätti käynnistää selvitystyön liikenneverkon kehittämisestä huhtikuussa 2016 julkisen talouden suunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Ministeriön ehdotus selvitykseksi liikenneverkkoyhtiöstä lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Maanantaina 23. tammikuuta avataan kansalaiskeskustelu Ota kantaa -palvelussa, minkä lisäksi palautetta voi antaa sähköpostitse osoitteella live@lvm.fi.

Asiakasmaksuja voi vertailla LIVE-laskurilla osoitteessa http://www.trafi.fi/live-laskuri